"Ajatelkaahan vain, kuinka ihanalta hänestä tuntuu kellua sen päivän vanavedessä!" jatkoi kapteeni. "Mikä voisikaan enää saada häntä tuuliajolle!"
"Ei mikään", vastasi Carker.
"Olette taas oikeassa", virkkoi kapteeni puristaen uudelleen hänen kättään. "Ei mikään! Siis selvä on! Poika on menetetty, sievä pikku olento. Eikö niin?"
"Niin, poika on menetetty", myönsi taipuvainen Carker.
"Sana vain, ja toinen on valmiina", jatkoi kapteeni. "Oppineen enon sisarenpoika! Sol Gillsin sisarenpoika! Walter! Walter, joka jo on liikkeessänne. Ja", lisäsi kapteeni kohoten vähitellen sellaista vertauskuvaa kohti, jota hän tarkoitti käyttää loppupontena, "joka tulee joka päivä Sol Gillsin luota liikkeeseenne ja teidän povellenne!"
Kapteenin itsetyytyväisyyttä, kun hän ystävällisesti tyrkkäsi Carkeria kyynärpäällään päättäessään kummankin yllä olevista pikku lauseista, ei saattanut voittaa mikään muu kuin se riemu, joka loisti hänen olemuksestaan hänen vaipuessaan takaisin paikalleen ja tarkastellessaan Carkeria, kun oli lopettanut tämän loistavan näytteen kaunopuheisuudestaan ja viisaudestaan. Hänen suuret siniset liivinsä kohoilivat tuon mestarituotteen syntyessä, ja hänen nenänsä oli samasta syystä kovin tulehtunut.
"Olenko oikeassa?" kysyi kapteeni.
"Kapteeni Cuttle", sanoi Carker notkistaen hetkiseksi vähän polviaan omituisella tavalla, ikäänkuin olisi halunnut syleillä itseään, "teidän arvelunne Walter Gayn tulevaisuudesta ovat perinpohjin täsmälliset. Edellytän, että asia ei mene meitä edemmäksi."
"Kunniasanani", vakuutti kapteeni. "Ei tavuakaan muiden korviin."
"Ei hänen eikä kenenkään muun?" jatkoi johtaja.