Kapteeni Cuttle rypisti otsaansa ja pudisti päätänsä.
"Mutta vain teidän omaksi tyydytykseksenne ja ohjeeksenne — tietysti ohjeeksenne", toisti Carker, "tulevia toimenpiteitänne varten".
"Olen tosiaankin sydämestäni kiitollinen", sanoi kapteeni kuunnellen hyvin tarkkaavaisena.
"En epäröi laisinkaan sanoessani, että niin on asian laita. Olette oivallisesti tajunnut sen, mikä on todennäköistä."
"Ja mitä esimieheenne tulee", huomautti kapteeni, "on parasta, että ryhdyn hänen kanssaan puheisiin vasta sitten, kun itsestään tarjoutuu tilaisuus. Aikaa on kyllin."
Carker, jonka suu nyt ulottui korvasta toiseen, kertasi: "Aikaa on kyllin." Hän ei tosin lausunut noita sanoja ääneen, vaan taivutti päätään kohteliaasti ja tapaili niitä kielellään ja huulillaan.
"Ja koska nyt tiedän — olen aina sanonut niin — että Walter kulkee onneaan kohti —" virkkoi kapteeni.
"Kulkee onneaan kohti", toisti Carker samanlaisella mykällä tavalla.
"Ja koska Walterin matka on, niin sanoakseni, osa hänen päivätyöstään ja osa siitä, mikä häntä täällä odottaa" lisäsi kapteeni.
"Siitä, mikä häntä täällä odottaa", myönsi Carker yhtä mykästi kuin ennenkin.