"Oikein kaunis ilma", vastasi Florence.
"Se miellyttää minua kovasti", huomautti Toots. "En luule koskaan olleeni paremmassa voinnissa kuin nyt, kiitoksia hyvin paljon."
Tuotuaan julki tämän kummallisen ja odottamattoman asian Toots upposi syvään äänettömyyden kaivoon.
"Olette luullakseni jo poissa tohtori Blimberin laitoksesta?" sanoi
Florence koettaen auttaa häntä pälkähästä.
"Toivoakseni", vastasi Toots ja suistui samaan kaivoon.
Hän näytti pysyvän sen pohjalla ainakin kymmenen minuuttia. Sitten hän äkkiä nousi pinnalle ja sanoi:
"Niin, hyvästi, neiti Dombey."
"Aiotteko lähteä?" kysyi Florence nousten seisomaan.
"En oikein tiedä. Ei, en juuri vielä", sanoi Toots, istuutuen taas.
"Asia on niin — tarkoitan, neiti Dombey!"
"Älkää pelätkö puhua minulle", virkkoi Florence rauhallisesti hymyillen. "Olisin hyvin iloinen, jos tahtoisitte puhua kanssani veljestäni."