"Ei, ei, Ned", huomautti ukko. "Ei niin! Se avataan silloin, kun Walter tulee takaisin kotiin."
"Oikein sanottu!" myönsi kapteeni. "Kuuleppas häntä!"
"Se on alhaalla pikku kellarissa tomun ja hämähäkinverkkojen peitossa", sanoi Sol Gills. "Ehkäpä on myöskin sinun ja minun päälläni tomua ja hämähäkinverkkoja, ennenkuin se näkee päivänvalon."
"Kuuleppas tuota!" huudahti kapteeni. "Kaunista puhetta, Walter, poikani! Kasvata viikunapuu sellaiseksi kuin se itse haluaa, ja kun olet vanha, istu sen varjoon. Tarkastahan — no niin", lisäsi kapteeni hetkisen mietittyään, "en tiedä oikein varmasti, missä se on sanottuna, mutta kun tapaat sen, paina se mieleesi. Sol Gills, rohkeasti päin tuulta vain!"
"Mutta siellä tai jossakin sen täytyy olla, Ned, kunnes Walter tulee sitä vaatimaan", sanoi ukko. "Mitään muuta en tarkoittanut sanoa."
"Hyvin se olikin sanottu", huomautti kapteeni, "ja jollemme me kolme nauti sitä pulloa yhdessä, niin annan teille luvan juoda minunkin osani".
Huolimatta kapteenin ylenmääräisestä hilpeydestä ei häntä juuri laisinkaan haluttanut syödä savustettua kieltä, vaikka hän koetti kovasti, kun jompikumpi toisista katsoi, näyttää siltä kuin söisi tavattoman halukkaasti. Sitäpaitsi hän pelkäsi hirveästi jäävänsä kahden kesken joko enon tai sisarenpojan kanssa, ikäänkuin hänestä olisi tuntunut mahdolliselta vain silloin olla luottavaisen näköinen, kun he kaikki kolme olivat yhdessä. Tämä kapteenin tuntema kammo sai hänet keksimään niin nerokkaita tekosyitä, että Solomonin mennessä pukemaan takkia ylleen juoksi ovelle huomatessaan muka joidenkin kummallisten vuokravaunujen kulkevan ohi tai syöksyi kadulle, kun Walter meni yläkertaan lausumaan jäähyväisiä vuokralaisille, teeskennellen muka tuntevansa nokivalkean hajua naapurin uuninpiipusta. Kapteeni Cuttlen mielestä ei kukaan syrjäinen tarkastelija voinut huomata näissä juonissa mitään vilpillistä.
Walter palasi yläkertaan tekemältään jäähyväisretkeltä ja oli menossa myymälän läpi jälleen pieneen takahuoneeseen, kun näki ovella tutut kuihtuneet kasvot. Hän kiirehti heti vierasta vastaan.
"Herra Carker!" huudahti Walter puristaen John Carker nuoremman kättä. "Olkaa hyvä ja astukaa sisään. Sepä oli ystävällistä, että tulitte tänne näin varhain sanomaan minulle hyvästi. Te tiesitte, kuinka iloiseksi tulisin saadessani puristaa teidän kättänne vielä kerran ennenkuin lähden pois. En osaa sanoa, kuinka iloinen siitä olen. Olkaa hyvä ja astukaa sisään."
"Todennäköisesti emme tapaa enää koskaan", vastasi toinen kieltäytyen ystävällisesti hänen kutsustaan, "ja minäkin olen iloinen tästä hetkestä. Uskallan kai puhua teille ja tarttua käteenne näin juuri ennen eroamistamme. Minun ei tarvitse nyt enää vastustaa teidän avomielistä lähestymistänne, Walter."