Majuri ei vastannut muuten kuin päästämällä kuuluviin hevosenköhän ja jatkamalla tarmokkaasti aterioimistaan.
"Hän on alkanut harrastaa teidän perheenne asioita", sanoi majuri, lakaten äkkiä syömästä, "ja on nyt jonkun aikaa käynyt usein talossanne".
"Niin on", vastasi Dombey hyvin arvokkaasti. "Neiti Tox esiteltiin alkuaan talossani sisareni ystävänä samoihin aikoihin kuin rouva Dombey kuoli, ja kun hän oli käytökseltään herttainen ja osoitti mieltymystä pikku orpoa kohtaan, sai hän — suorastaan pyydettynäkin — tulla yhä uudelleen sisareni kanssa, ja niin hän vähitellen joutui hyvin tuttavalliselle kannalle perheessäni. Minä tunnen kunnioitusta neiti Toxia kohtaan", sanoi Dombey sellaisen miehen äänellä, joka osoitti toiselle suuren ja merkitsevän suosion. "Hän on ollut niin ystävällinen, että on suorittanut monta pikku palvelusta talossani, mahdollisesti mitättömiä ja merkityksettömiä palveluksia, majuri, mutta ei silti liian halvoiksi arvioitavia. Ja toivoakseni olen kyennyt tunnustamaan ne sellaisella huomaavaisuudella kuin minun vallassani on ollut. Olen mielestäni kiitollisuudenvelassa neiti Toxille siitä ilosta, että olen tutustunut teihin, majuri", lisäsi Dombey tehden kädellään pienen liikkeen.
"Dombey", sanoi majuri lämpimästi, "niin ei ole laita, herra Dombey. Joseph Bagstock ei voi koskaan kuulla moista väitettä vastaansanomatta. Se seikka, että te tutustuitte vanhaan Joeen sellaisena kuin hän on ja että vanha Joe tutustui teihin, se sai alkunsa erään jalon henkilön, suurenmoisen olennon, välityksellä. Dombey!" lisäsi majuri tehden ponnistuksen, jota ei ollut kovin vaikea näytellä, koska hänen koko elämänsä oli ponnistusta kaikenlaisia halvauksen oireita vastaan, "me tutustuimme toisiimme poikanne välityksellä".
Dombey näytti liikutetulta, mitä majuri todennäköisesti oli halunnutkin saada toimeen tällä vihjauksellaan. Hän loi silmänsä alas ja huoahti. Majuri puolestaan karkaisi itsensä ja sanoi tarkoittaen sitä mielentilaa, johon hän oli vähällä vaipua, että se oli heikkoutta ja ettei mikään saisi häntä antautumaan sen valtaan.
"Meidän yhteisellä ystävällämme oli vähäinen osa tässä jutussa", sanoi majuri, "ja kaiken sen kunnian, joka hänelle kuuluu, antaa J.B. hänelle mielellään. Mutta siitä huolimatta, arvoisa neiti", lisäsi hän kohottaen katseensa lautasestaan ja luoden sen Prinsessan aukion yli, jonka toisella puolella neiti Tox ilmestyi sillä hetkellä näkyviin akkunaansa kukkia kastelemaan, "te olette juonitteleva naikkonen, hyvä neiti, ja teidän kunnianhimonne on suunnatonta julkeutta. Jos se tekisi vain teidät itsenne naurettavaksi", jatkoi majuri pyöritellen päätään mitään aavistamattomalle neiti Toxille, samalla kun hänen ulkonevat silmänsä näyttivät aikovan syöksyä kadun toiselle puolelle, "niin saisitte tehdä sitä kylliksenne, hyvä neiti, ilman pienintäkään vastaväitettä Bagstockin taholta, sen vakuutan teille". Majuri nauroi niin, että hänen kasvonsa kävivät tummanpunaisiksi korvalehtiä myöten ja suonet hänen otsallaan pullistuivat. "Mutta kun te, hyvä neiti, panette välikäteen toisia ihmisiä, vieläpä jaloja, mitään pahaa aavistamattomia ihmisiä, korvaukseksi heidän alentuvaisuudestaan, niin saatte vanhan Joen veren kuohumaan."
"Majuri", virkkoi Dombey punastuen, "toivoakseni ette vihjaile mihinkään niin mielettömään suunnitelmaan neiti Toxin taholta kuin —"
"Dombey", vastasi majuri, "minä en vihjaile mihinkään. Mutta Joey B. on elänyt maailmassa, arvoisa herra, elänyt maailmassa avoimin silmin ja korvin, ja Joey sanoo teille, Dombey, että tuolla kadun toisella puolella on hiton kavala ja kunnianhimoinen nainen."
Vaistomaisesti Dombey katsahti kadun toiselle puolelle, vieläpä hyvin vihaisesti.
"Sen enempää ei Joseph Bagstock päästä siitä asiasta huuliensa yli", sanoi majuri päättävästi. "Joe ei ole juttujen levittäjä, mutta on hetkiä, jolloin hänen täytyy puhua, jolloin hän tahtoo puhua! Hitto vieköön teidän juonenne, hyvä neiti", tiuskaisi majuri taas vihoissaan naapurittareensa päin, "mutta kiusaus on liian voimakas, jotta voisi pysyä vaiti".