Kaiken tämän, myöskin hämmästyksensä siitä, ettei viimeistä hätäkeinoa ollut käytetty, poika selitti sillä tavalla kuin Carkerin hampaat olisivat vetäneet sen hänestä esille eikä hän olisi voinut niitä vastustaa.
"Siisti miehenalku!" huomautti Carker katsellen häntä päätään pudistaen. "Sinullekin on jo hamppu kylvettynä, tyhjäntoimittaja!"
"Sen uskon", vastasi Rob kohottaen taas ja turvautuen uudelleen takkinsa hihansuuhun. "Toisinaan en välittäisi siitäkään, vaikka se jo kasvaisi. Kaikki onnettomuuteni alkoivat laputtamisesta, herra. Mutta mitä muuta voin tehdä kuin laputtaa?"
"Muuta kuin laputtaa? Mitä se on?"
"Laputtaa pois koulusta."
"Tarkoitatko, että kävit muka koulua etkä mennytkään sinne?" kysyi
Carker.
"Tarkoitan, se juuri on laputtamista", vastasi entinen hioja hyvin masentuneena. "Minua töykittiin pitkin katuja sinne mennessäni, ja perille päästyäni minua mukiloitiin. Senvuoksi minä laputin ja piilouduin, ja siitä se alkoi."
"Ja sittenkin haluat muka tointa", virkkoi Carker tarttuen taas hänen kurkkuunsa samalla kun piti häntä käsivarren pituuden päässä itsestään ja tarkasteli häntä joitakin hetkiä mitään sanomatta.
"Olisin kiitollinen siitä, jos koetteeksi käyttäisitte minua johonkin", vastasi Toodle nuorempi heikolla äänellä.
Johtaja Carker työnsi hänet nurkkaan — mihin poika alittui tyynesti, tuskin uskaltaen hengittää, eikä edes hellittänyt silmiään hänen kasvoistaan — ja soitti sitten kelloa.