"Herra Gills", jatkoi Carker sivellen pehmeällä kädellään leukaansa ja katsellen laivakojeiden kauppiasta kasvoihin, "teille olisi seuraa siitä, jos saisitte jonkun nuorukaisen avuksenne myymälään, ja minä olisin teille kiitollinen, jos nyt majoittaisitte erään luoksenne. Tiedän kyllä", lisäsi hän nopeasti, aavistaessaan mitä ukko aikoi huomauttaa, "ettei siellä ole paljon työtä, mutta te voitte panna hänet puhdistamaan huonetta ja kiilloittamaan kapineitanne, yleensä aputöihin. Tuossa se poika on!"
Sol Gills työnsi silmälasinsa otsalta silmien kohdalle ja tarkasteli Toodle nuorempaa, joka seisoi nurkassa. Pojan pää oli samanlainen kuin ennenkin. Se oli kuin vasta nostettu kylmästä vesisangosta. Hänen pienet liivinsä nousivat ja laskivat nopeasti mielenliikutuksien mukaan, ja hänen silmänsä olivat jännittyneinä kiintyneet Carkeriin, välittämättä rahtustakaan tulevasta isännästä.
"Otatteko hänet luoksenne, herra Gills?"
Innostumatta vähääkään Sol-ukko vastasi olevansa iloinen voidessaan edes jossakin pikku seikassa noudattaa herra Carkerin mieltä, jonka toive tällaisessa tapauksessa oli käsky. Sitten hän lisäsi, että puinen merikadetti tuntisi itsensä onnelliseksi saadessaan vastaanottaa minkä herra Carkerin valitseman vieraan tahansa.
Carker paljasti hampaansa, vieläpä ikenensäkin, mikä pani tarkkaavan Toodle nuoremman yhä enemmän värisemään, ja kiitti kaikkein ystävällisimmällä tavallaan laivakojeiden kauppiasta hänen kohteliaisuudestaan.
"Minä käytän häntä sitten sillä lailla, herra Gills", virkkoi Carker, nousten seisomaan ja pudistaen ukon kättä, "kunnes pääsen selville siitä, miten minun sopii menetellä hänen kanssaan ja mihin hän kelpaa. Koska nyt otan hänet vastuulleni, herra Gills, olen iloinen, jos pidätte häntä tarkoin silmällä ja ilmoitatte hänen käytöksestään minulle. Minä kysyn hänen vanhemmiltaan paria seikkaa ratsastaessani iltapäivällä kotiin — he ovat kunnollisia ihmisiä — saadakseni hänestä vähän lähempiä tietoja. Ja kun se on tehty, herra Gills, lähetän hänet teidän luoksenne huomisaamuna. Hyvästi!"
Hymyillessään jäähyväisiksi hän paljasti hampaansa niin kokonaan, että Sol-ukko joutui hämilleen. Hän palasi kotiin ajatellen raivoavaa merta, vajoavia laivoja, uppoavia ihmisiä, vanhaa madeirapulloa, joka ei ehkä koskaan näkisi päivänvaloa, ja monia muita ikäviä asioita.
"No niin, poika", virkkoi Carker laskien kätensä nuoren Toodlen olkapäälle ja vetäen hänet keskelle huonetta. "Sinä olet kuullut, mitä sanoin?"
Rob vastasi: "Kyllä, herra."
"Ehkä ymmärrät", jatkoi johtaja, "että jos joskus petät minua tai muuten vehkeilet, olisi tosiaankin ollut parasta, että olisit kerta kaikkiaan hypännyt jokeen, ennenkuin tulit tänne".