Bunsby, jonka katse yhä oli suunnattuna jonnekin Lontoon ja Gravesendin puoliväliin, ojensi pari kolme kertaa voimakkaan oikean käsivartensa kuin koettaen kietoa sitä neiti Nipperin hoikille vyötäisille mielensä virkistämiseksi, mutta kun nuori nainen vetäytyi vastenmielisyyttä osoittaen pöydän toiselle puolen, ei Varovan Claran kapteenin hellä sydän keksinyt ilmaisumuotoa ajatuksilleen. Tehtyään muutamia epäonnistuneita yrityksiä tähän suuntaan hän virkkoi seuraavaan tapaan kääntymättä erikoisesti kenenkään puoleen — tai oikeammin hänen äänensä puhui omasta aloitteestaan ikäänkuin jonkin ulkopuolisen hengen vaikutuksesta:
"Nimeni on Jack Bunsby!"
"Hänet on kastettu Johniksi!" huudahti ihastunut kapteeni Cuttle.
"Kuulkaa häntä!"
"Ja siinä mitä sanon", jatkoi ääni vähän ajan kuluttua, "siinä myös pysyn".
Kapteeni Cuttle, joka piti kiinni Florencen käsivarresta, nyökäytti päätään toisille ja näytti sanovan: "Nyt hän rupeaa puhumaan. Tätä minä juuri tarkoitin tuodessani hänet."
"Siis, miksi ei?" jatkoi ääni. "Jos niin on, niin mikä sitten on haittana? Voiko kukaan sanoa toisin? Ei! Eteenpäin siis!"
Kun ääni oli ehtinyt näin pitkälle, vaikeni se ja levähti.
Sitten se jatkoi hyvin hitaasti seuraavaan tapaan:
"Uskonko minä, että Poika ja Perillinen on mennyt pohjaan, pojat? Mahdollisesti. Sanonko niin? Mitä? Kun laiva lähtee Pyhän Yrjön kanavasta hietasärkkiä kohti, niin mitä on suoraan sen edessä? Goodwins-matalikot. Sen ei ole pakko ajaa niille, mutta mahdollista se on. Tämän huomautuksen merkitys on sen käyttämisessä. Se ei ole minun asiani. Eteenpäin siis, pitäkää tarkoin silmällä sitä, mitä on edessänne, ja onnea matkalle!"
Nyt lähti ääni takahuoneesta kadulle vieden Varovan Claran kapteenin kerallaan ja seuraten häntä taas laivalle, missä hän heti asettui nukkumaan ja virkisti itseään pikku unella.