"Niin, huomenna kyllä", vastasi ukko. "Muista minua huomenna. Niinpä niin, huomenna."
"Minä tulen varhain aamulla, muista se, Sol Gills", varoitti kapteeni.
"Kyllä, kyllä, Ensimmäiseksi huomisaamuna", virkkoi Sol, "ja nyt hyvästi, Ned Cuttle, ja Jumala sinua suojelkoon!"
Puristettuaan kapteenin molempia käsiä tavattoman hartaasti Sol-ukko kääntyi Florencen puoleen, tarttui hänen kumpaankin käteensä ja painoi ne huulilleen. Sitten hän joudutti tyttöä kummallisen kiireesti ulkona odottaviin ajoneuvoihin Kaiken kaikkiaan hän teki kapteeni Cuttleen sellaisen vaikutuksen, että tämä kääntyi vielä Robin puoleen ja kehoitti häntä olemaan erikoisen kohtelias ja huomaavainen isännälleen seuraavaan aamuun asti. Tälle määräykselle hän antoi suurempaa pontta painamalla shillingin Robin kouraan ja lupaamalla puoli shillingiä seuraavana aamupäivänä. Sitten kapteeni Cuttle, joka piti itseään Florencen luonnollisena ja laillisena henkivartijana, nousi ajajan viereen tuntien selvästi tärkeytensä ja saattoi hänet kotiin. Hyvästellessä hän vakuutti Florencelle auttavansa Sol Gillsiä luotettavasti ja uskollisesti ja kysyi vielä kerran Susan Nipperiltä, voimatta unohtaa hänen urhoollisia sanojaan rouva MacStingeristä: "Tekisittekö tosiaankin niin, hyvä neiti?"
Kun aution talon ovi oli sulkeutunut neitosten mentyä sisään, palasivat kapteenin ajatukset vanhaan laivakojeiden kauppiaaseen, ja hänestä tuntui olo epämiellyttävältä. Senvuoksi hän ei lähtenytkään kotiin, vaan käveli edestakaisin katuja pitkin iltaan asti ja söi myöhään päivällistä eräässä Cityn sokkeloisessa pikku kapakassa. Siellä oli kiilanmuotoinen vierashuone, jonne kokoontui paljon vahakangashattuisia henkilöitä. Kapteenin päätarkoitus näet oli viettää aikaa pimeään asti, jolloin hän tahtoi sivuuttaa Sol Gillsin myymälän ja kurkistaa sisään akkunasta, kuten hän sitten tekikin. Takahuoneen ovi oli silloin auki, ja hän saattoi nähdä vanhan ystävänsä kirjoittavan touhuissaan pöydän ääressä, samalla kun pieni merikadetti, joka jo oli tuotu suojaan yökastetta vastaan, katseli häntä myymäläpöydältä. Sen alla valmisteli Rob Hioja itselleen vuodetta, minkä jälkeen myymälä piti suljettaman. Rauhoittuneena levollisesta näystä kapteeni suuntasi kulkunsa Brig-aukiolle päin, päättäen nostaa ankkurin varhain seuraavana aamuna.
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Rakastavan sydämen tutkistelua
Sir Barnet ja lady Skettles, kumpikin kelpo ihmisiä, asuivat kauniissa huvilassa Fulhamissa Thamesin rannalla. Tämä paikka oli maailman parhaita silloin, kun sattui olemaan kilpasoutu niillä tienoin, mutta muina aikoina sillä oli omat pikku epämukavuutensa, joiden joukosta voi mainita sen, että jokivesi välistä ilmestyi vierashuoneeseen ja samalla ruohokenttä ja istutukset katosivat näkyvistä.
Sir Barnet Skettlesin persoonallisen tärkeyden näkyvimpinä merkkeinä olivat vanhanaikainen kultainen nuuskarasia ja raskas silkkinen nenäliina, jonka hän veti taskustaan mahtipontisella liikkeellä kuin lipun ja käytti sitä kummallakin kädellään yhtaikaa. Hänen elämäntarkoituksenaan oli lakkaamatta laajentaa tuttavapiiriään. Samoin kuin raskas kappale veteen pudottuaan — emme siten tahdo mitenkään halventaa niin arvokasta herrasmiestä tällä vertauksella — samoin myös sir Barnet joutui yhä laajentamaan piiriä ympärillään, kunnes ei enää ollut tilaa jäljellä. Tai samoin kuin ilmassa sävel, jonka värinä nerokkaan uudenaikaisen ajattelijan mielestä ei voi muuta kuin yhä edetä loppumattomien etäisyyksien halki, ei mikään muu kuin maallisen vaelluksen päättyminen voinut keskeyttää sir Barnet Skettlesiä hänen löytöretkellään yhteiskuntajärjestelmän lävitse.
Sir Barnet oli ylpeä voidessaan tutustuttaa ihmisiä toisiinsa. Hän piti tästä harrastuksesta sen itsensä tähden, ja sitäpaitsi se edisti hänen elämäntarkoitustaan. Jos sir Barnetin esimerkiksi onnistuisi saada käsiinsä uusi tulokas tai maalainen aatelismies ja houkutella hänet vieraanvaraiseen huvilaansa, oli hänellä tapana sanoa seuraavana päivänä: "Jaha, hyvä herra, tahtoisitteko tutustua johonkuhun? Kenet mielellänne tapaisitte? Miellyttävätkö teitä kirjailijat tai maalarit tai kuvanveistäjät tai näyttelijät tai jotkut sentapaiset henkilöt?" Mahdollisesti vieras vastasi myöntävästi ja mainitsi jonkun, jota sir Barnet ei tuntenut henkilökohtaisesti paremmin kuin Ptolemaios Suurtakaan. Sir Barnet vastasi, ettei mikään ollut helpompaa, koska hän tunsi asianomaisen oikein hyvin. Sitten hän heti lähti tapaamaan mainittua henkilöä, jätti käyntikorttinsa ja kirjoitti mukaan lyhyen kirjeen: "Kunnioitettava herra — vero, jonka saatte suorittaa huomatusta asemastanne — hyvä ystäväni haluaa luonnollisesti — lady Skettles ja minä toivomme samoin — luottaen siihen, että nero on sovinnaisten tapojen yläpuolella, uskallamme pyytää teitä suomaan meille sen erikoisen kunnian, että" j.n.e., ja niin hän iski kaksi kärpästä kuoliaaksi yhdellä kertaa.