"Minulla on luullakseni kunnia puhutella neiti Dombeytä?" kysyi vieras mitä rakastettavimmin hymyillen. Kun Florence nyökkäsi, lisäsi hän: "Nimeni on Carker. Tuskin voin toivoa neiti Dombeyn muistavan minua muuten kuin nimeltä. Carker."
Florence, jota värisytti omituisesti, vaikka päivä oli kuuma, esitteli hänet isännälleen ja emännälleen, jotka ottivat hänet erittäin suosiollisesti vastaan.
"Suokaa tuhat kertaa anteeksi", pyysi Carker. "Mutta tänään lähden herra Dombeyn luokse Leamingtoniin, ja jos neiti Dombey voi uskoa minulle jonkin tehtävän, tarvinnee minun tuskin mainita, kuinka tavattoman onnellinen siitä olisin."
Sir Barnet päätteli heti, että Florence tahtoisi kirjoittaa kirjeen isälleen, ja ehdotti kotiin palaamista, pyytäen samalla Carkeria tulemaan päivälliselle ratsastuspuvussaan. Carker oli valitettavasti lupautunut muualle, mutta jos neiti Dombey haluaisi kirjoittaa, ei mikään ilahduttaisi häntä enemmän kuin saattaa heitä kotiin ja odottaa Florence-neidin uskollisena orjana kuinka kauan tahansa. Kun hän sanoi sen hymyillen kaikkein leveimmällä tavallaan ja kumartui lähelle Florencea taputtamaan hevosensa selkää, näki Florence paremmin kuin kuuli hänen sanovan: "Laivasta ei ole tullut mitään uutisia!"
Hämillään, pelästyneenä ja vetäytyen edemmäs, olematta edes varma siitä, että nuo sanat oli lausuttu, sillä Carker tuntui oikeastaan näyttäneen ne hänelle jollakin erikoisella tavalla hymyssään puhumatta ääneen, Florence virkkoi hiljaa, että hän oli hyvin kiitollinen Carkerille, mutta ettei hän kirjoittaisikaan, hänellä kun ei ollut mitään kerrottavaa.
"Ei mitään lähettämistä siis, neiti Dombey?" kysyi Carker paljastaen hampaansa.
"Ei mitään", vastasi Florence, "paitsi — paitsi sydämellisimmät terveiseni — olkaa niin hyvä".
Niin hämillään kuin Florence olikin, kohotti hän kuitenkin katseensa Carkerin puoleen niin rukoilevasti ja ilmehikkäästi, että niissä selvästi kuvastui pyyntö sääliä häntä, jos hän tiesi — niinkuin hän selvästi näytti tietävän — että kaikki terveiset hänen ja isän välillä olivat tavattomia. Carker hymyili ja kumarsi syvään, ja kun hänen tehtäväkseen oli vielä annettu viedä Dombeylle sir Barnetin ja lady Skettlesin kunnioittavimmat terveiset, lausui hän jäähyväiset ja ratsasti pois jättäen itsestään edullisen kuvan arvokkaaseen aviopariin. Hänen lähtiessään värisytti Florencea niin kovasti, että sir Barnet väitti kansan taikauskoon vedoten jonkun astuvan hänen hautansa ylitse. Carker, joka tällä hetkellä oli kääntymässä tien mutkassa, katsahti taakseen, kumarsi ja katosi näkyvistä ikäänkuin olisi ratsastanut suoraa päätä kirkkomaalle astuakseen haudan ylitse.
VIIDESKOLMATTA LUKU
Kummallisia uutisia Sol-enosta