Poika veti esiin sinetöidyn mytyn, johon kapteeni Cuttle tuijotti samoin kuin äsken avainkimppuun.
"Kun heräsin tänä aamuna, kapteeni", jatkoi Rob, "noin neljännestä yli viisi, löysin nämä pielukseltani. Myymälän ovi oli auki ja lukitsematta ja herra Gills poissa."
"Poissa!" huudahti kapteeni.
"Poissa", toisti Rob.
Kapteenin ääni jyrisi niin peloittavasti, ja hän tuli nurkastaan niin hurjasti Robia kohti, että poika peräytyi hänen tieltään toiseen nurkkaan, kurottaen esille avaimia ja myttyä, jottei kapteeni työntäisi häntä kumoon.
"'Kapteeni Cuttlelle' on kirjoitettu avainkimppuun ja myöskin myttyyn. Minä en tiedä mitään muuta asiasta, kapteeni Cuttle. Tahtoisinpa kuolla, jos tietäisin! Tässä on sitten palkka pojalle, joka juuri on saanut paikan!" huusi onneton Rob pyyhkien takkinsa hihalla kasvojaan. "Isäntä livahtaa karkuun, ja minua syytetään siitä!"
Nämä valitukset kohdistuivat kapteeni Cuttlen tuijotukseen tai paremminkin hänen tuimaan katseeseensa, joka oli täynnä hämäriä epäluuloja, uhkauksia ja syytöksiä. Ottaen tarjotun mytyn hänen kädestään kapteeni avasi sen ja luki seuraavat sanat:
"Kelpo Ned Cuttle. Tähän sisältyy viimeinen tahtoni" — kapteeni käänsi paperin epätietoisen näköisenä — "ja testamenttini. Missä on testamentti?" huusi kapteeni alkaen heti epäillä onnetonta Robia. "Mitä sinä olet sille tehnyt, poika?"
"Minä en ole koskaan nähnyt sitä", vikisi Rob. "Lakatkaa epäilemästä viatonta poikaa. En ole koskenutkaan testamenttiin."
Kapteeni Cuttle pudisti päätänsä, ilmaisten sillä, että joku oli pantava siitä vastuuseen, ja jatkoi vakavasti: