"Voisit ehkä myöskin sanoa", huomautti kapteeni epäröiden, "lukeneesi sanomalehdestä, että joku senniminen kapteeni oli lähtenyt Australiaan laivalla, jonka kaikki matkustajat olivat vannoneet koskaan olevansa palaamatta".
Rob nyökkäsi osoittaakseen ymmärtävänsä nämä ohjeet, ja luvattuaan tehdä hänestä miehen, jos hän tottelisi määräyksiä, kapteeni käski haukotellen hänen mennä vuoteeseensa myymäläpöydän alle ja nousi itse Solomon Gillsin huoneeseen.
Mahdotonta on kuvitella, kuinka kapteeni kärsi seuraavana päivänä, kun jokin naispäähine livahti ohitse, tai kuinka usein hän ryntäsi myymälästä ylös ullakolle päästäkseen kuviteltuja MacStingereitä pakoon. Mutta välttääkseen tämän itsesäilytysmenettelyn ponnistuksia hän verhosi myymälän ja sen takana olevan huoneen välisen lasioven sisäpuolelta, sovitti siihen avaimen saamastaan avainkimpusta ja leikkasi verhoon pienen tirkistysaukon. Tämän varustelun tuottamat edut olivat päivänselvät. Kun näkyviin tuli naisen päähine, vetäytyi kapteeni heti linnoitukseensa, lukitsi oven jäljessään ja alkoi salaa tarkata vihollista. Jos hän huomasi sen turhaksi hälytykseksi, ilmestyi hän kohta taas myymälään. Ja kadulla näkyi naispäähineitä niin usein ja pakeneminen kuului niin erottamattomasti niiden ilmestymiseen, että kapteenin aika kului melkein yksinomaan lakkaamattomaan liikehtimiseen molempien huoneitten välillä.
Mutta keskellä tätä väsyttävää touhua hänelle kuitenkin jäi aikaa tarkastella varastoa, josta hän sai sen käsityksen (Robille hyvin vaivaloisen), että sitä ei voinut liiaksi hangata ja kiilloittaa. Hän merkitsi myös hinnat muutamiin mielestään puoleensavetäviin esineihin umpimähkään, vaihdellen kymmenen shillingin ja viidenkymmenen punnan välillä, ja pani ne sitten akkunaan näytteille yleisön suureksi kummaksi.
Tehtyään nämä parannukset kapteeni tunsi itsensä kuin tiedemieheksi tällaisten esineitten ympäröimänä ja katseli iltaisin kattoikkunasta ylös tähtiin poltellessaan takahuoneessa piippuaan ennen nukkumaanmenoa, ikäänkuin olisi niihin sijoittanut jonkinlaista omaisuuttaan. Ollessaan nyt Cityssä liikemiehenä, hän alkoi harrastaa ylipormestarin, virastojen ja ammattikuntien asioita ja katsoi velvollisuudekseen lukea joka päivä arvopapereiden kurssivaihteluita, vaikkei osannut merimieskielellä ilmaista, mitä numerot merkitsivät, ja olisi hyvin voinut tulla toimeen ilman murtolukuja. Florencea kävi kapteeni kysymässä heti seuraavana päivänä, kun oli ottanut haltuunsa merikadetin, kertoakseen kummalliset uutisensa Sol-ukosta, mutta Florence oli matkustanut pois kotoa. Niin kapteeni asettui elelemään näissä muuttuneissa oloissa ilman muuta seuraa kuin Rob Hioja, ja menettäen käsityksen ajasta, niinkuin ihmiset tekevät jouduttuaan suurten muutosten alaiseksi, hän ajatteli alituisesti Walteria ja Solomon Gillsiä ja myöskin rouva MacStingeriä menneisyyteen kuuluvina.
KUUDESKOLMATTA LUKU
Menneisyyden ja tulevaisuuden varjoja
"Nöyrin palvelijanne, herra", sanoi majuri. "Hitto vieköön, ystäväni
Dombeyn ystävä on minunkin ystäväni. Hauska tutustua teihin!"
"Olen hyvin suuressa kiitollisuudenvelassa, Carker, majuri Bagstockille hänen seurastaan", selitti Dombey. "Majuri Bagstock on tehnyt minulle suuria palveluksia."
Konttoripäällikkö Carker, joka seisoi hattu kädessä, oli juuri saapunut Leamingtoniin ja esitelty majurille, jolle hän nyt näytti kaksinkertaista hammasriviään. Hän sanoi uskaltavansa olla niin rohkea ja kiittää majuria oikein sydämensä pohjasta, kun oli saatu toimeen niin suuri parannus herra Dombeyn ilmeessä ja mielialassa.