"No, hyvä on, kapteeni Cuttle", sanoi mitään aavistamaton rouva MacStinger hieroen käsiään, "voitte tehdä niinkuin haluatte. Ihminen, jolla on niin suuri perhe kuin minulla, ei voi kieltäytyä, vaikkei minun sovi pyytääkään."
"Ja tahtoisitteko, rouva", jatkoi kapteeni ottaen tinarasian, jossa hän säilytti rahojaan, astiakaapin ylähyllyltä, "olla niin hyvä ja antaa shillingin kullekin pienokaiselle? Jos kävisi päinsä kutsua nyt heti kaikki lapset tänne, näkisin heidät mielelläni."
Viattomat MacStingerit olivat kuin tikarinpistoksia kapteenin rintaan rynnätessään huoneeseen ja tungeskellessaan hänen ympärillään, jollaista suurta luottamuksenosoitusta hän niin vähän ansaitsi. Kapteenista tuntui ylivoimaiselta nähdä entisen suosikkinsa Alexander MacStingerin katsetta. Juliana MacStingerin puhuessa, joka oli äitinsä ilmetty kuva, kapteeni tunsi itsensä suureksi raukaksi.
Hän osasi kuitenkin kohtalaisesti säilyttää ulkonaisen malttinsa ja oli tunnin pari nuorten MacStingerien kovakouraisen käsittelyn uhrina. Lapsellisessa kujeilussaan he vahingoittivat vähän kapteenin kovaa hattuakin istumalla siinä kuin pesässä kaksi yhtaikaa ja rummuttamalla sen kupua sisäpuolelta jaloillaan. Vihdoin kapteeni lähetti alakuloisena heidät pois lausuen pikku enkeleille jäähyväiset niin kovan tunnontuskan ja surun vallassa kuin olisi menossa mestauslavalle.
Yön hiljaisuudessa kapteeni keräsi raskaammat tavaransa laatikkoon, jonka lukitsi, aikoen jättää sen huoneeseensa luultavimmin iäksi, mikäli hänellä ei ollut sitä heikkoa toivoa, että hän jonakin päivänä löytäisi kyllin uhkarohkean miehen, joka uskaltaisi tulla sitä noutamaan. Keveämmistä tavaroistaan kapteeni teki mytyn, pisti hopeaesineensä taskuihinsa ja oli valmis karkaamaan. Puoliyön tienoissa, kun Brig-aukio oli unen lumoissa ja rouva MacStinger pienokaistensa ympäröimänä oli vaipunut suloisen unohduksen valtaan, avasi syyllisyytensä tunteva kapteeni oven hiivittyään varpaillaan alas, sulki sen hiljaa jäljessään ja livisti tiehensä.
Hän pyyhälsi eteenpäin kovaa vauhtia eikä antanut ruohon kasvaa jalkainsa alla Brig-aukion ja laivakojeiden kauppiaan oven välillä, sillä häntä vainosi se kuvitelma, että rouva MacStinger oli hypännyt ylös vuoteestaan ja vähäisestä vaatetuksestaan välittämättä lähtenyt ajamaan häntä takaa. Ovi avautui hänen koputettuaan, sillä Rob oli varuillaan, ja kun se oli lukittu ja salvalla pönkitetty heidän takanaan, tunsi kapteeni itsensä jokseenkin turvalliseksi.
"Hohhoi!" huoahti kapteeni katsellen ympärilleen, "sepä oli keuhkojen voimistelua".
"Onko jotakin hullusti, kapteeni?" kysyi Rob hämmästyneenä.
"Ei, ei", vastasi kapteeni, kuunnellen kadulta kajahtelevia askeleita samalla kun väri vaihteli hänen kasvoillaan. "Mutta paina mieleesi, poika, että jos joku muu nainen kuin ne kaksi, jotka näit täällä eilen, tulee joskus kysymään kapteeni Cuttlea, niin sano, ettei täällä tunneta ketään sennimistä eikä ole koskaan kuultu puhuttavankaan hänestä. Muistatko nämä määräykset?"
"Kyllä", vastasi Rob.