Majuri työnsi kaksoisleukansa pitemmälle, kurtisti huulilleen lohduttavan ilmeen ja teeskenteli mitä syvintä myötätuntoa.
"Se luottamus", jatkoi rouva Skewton, "joka on vallinnut meidän välillämme — sielujen vapaa seurustelu ja tunteitten avomielisyys — on suorastaan liikuttava. Me olemme olleet enemmän sisaruksia kuin äiti ja lapsi."
"J.B:n oma mielipide", huomautti majuri, "jonka J.B. on ilmaissut viisikymmentätuhatta kertaa!"
"Älkää keskeyttäkö, karkea mies!" sanoi Kleopatra. "Millaiset ovat siis tunteeni huomatessani, että erästä asiaa emme voi ollenkaan kosketella! Että meidän välillemme on auennut — miksi sitä nyt sanotaankaan — kuilu. Että oma avomielinen Edithini on muuttunut minua kohtaan! Sellaiset huomiot ovat tietysti kirvelevintä laatua."
Majuri nousi tuoliltaan ja siirtyi istumaan lähemmäksi pöytää.
"Joka päivä huomaan sen, rakas majuri", jatkoi rouva Skewton. "Joka päivä tunnen sen. Joka tunti moitin itseäni siitä liiallisesta luottamuksesta, joka on johtanut niin surullisiin tuloksiin, ja melkein joka minuutti toivon, että herra Dombey ilmaisisi tunteensa ja vapauttaisi minut siitä kidutuksesta, jossa nyt riudun ja joka on äärimmäisen kuluttava. Mutta mitään ei tapahdu, rakas majuri. Minua raatelee kova katumus — varokaa kahvikuppia, te olette niin kovin kömpelö — ja Edith-lemmikkini on muuttunut olento. Enkä tosiaankaan ymmärrä, mitä on tehtävä tai keneltä kunnon ihmiseltä voin kysyä neuvoa."
Majuri Bagstock, ehkä rohkaistuneena rouva Skewtonin lempeämmästä ja luottavaisesta äänensävystä, joka äskeisten tilapäisten kohtausten jälkeen nyt tuntui vakaantuneen, ojensi kätensä pikku pöydän ylitse ja virkkoi imelästi hymyillen:
"Kysykää neuvoa Joelta, rouva."
"Miksi ette sitten puhu minulle, kiusallinen hirviö?" sanoi Kleopatra antaen kätensä majurille ja taputellen hänen rystysiään viuhkallaan, jota piti toisessa kädessään, "tiedättehän, mitä tarkoitan. Miksi ette kerro minulle mitään asiallista?"
Majuri nauroi, suuteli sitten hänelle ojennettua kättä ja nauroi taas mehevästi.