"Olen varma siitä", vastasi majuri. "Verraton Kleopatra ja hänen Antonius Bagstockinsa saavat usein puhella tästä voitonriemuisesti, ottaessaan osaa Edith Dombeyn elämän rikkauteen ja aistikkuuteen. Dombeyn oikea käsi on saapunut tänne", lisäsi majuri, aikoen taas hihittää, mutta muuttuen sitten äkkiä vakavaksi.
"Tänä aamunako?" kysyi Kleopatra.
"Tänä aamuna, rouva", vastasi majuri. "Ja Dombey kaipasi kiihkeästi hänen tuloaan — uskokaa J.B:n sanaa tässä, sillä Joe on hiton ovela" — majuri painoi sormen nenänpäätään vasten ja sulki toisen silmänsä, mikä ei juuri lisännyt hänen synnynnäistä kauneuttaan — "sillä hän toivoi tuon herran pääsevän selville siitä, mitä on tekeillä, hänen itsensä tarvitsematta puhua mitään. Sillä Dombey on ylpeä kuin Lucifer", vahvisti majuri.
"Viehättävä ominaisuus", sopersi rouva Skewton, "samoin kuin rakkaalla
Edithilläni".
"No niin, rouva", virkkoi majuri, "minä olen jo tehnyt viittauksia, ja oikea käsi ymmärtää minut hyvin. Ja lisää vielä teen, ennenkuin päivä on lopussa. Aamulla Dombey suunnitteli huomiseksi matkaa Warwick Castleen ja Kenilworthiin, ja sitä ennen hän tarjoaisi meille aamiaista. Minä otin tehtäväkseni viedä kutsun perille. Tahdotteko suoda meille sen kunnian?" kysyi majuri paisuen ahdashenkisyydestä ja oveluudesta vetäessään esiin pikku kirjeen, joka oli osoitettu kunnioitettavalle rouva Skewtonille. Siinä hänen ikuisesti uskollinen Paul Dombeynsa pyysi rouvaa ynnä hänen rakastettavaa ja ihastuttavaa tytärtään suostumaan ehdotettuun retkeen. Jälkikirjoituksessa sama ikuisesti uskollinen Paul Dombey pyysi saada sulkeutua rouva Grangerin suosioon.
"Hiljaa", virkkoi Kleopatra äkkiä. "Edith!"
Tuskin voi väittää, että hellä äiti olisi tämän huudahduksen jälkeen palautunut entiseen raukeuteensa ja teeskentelyynsä, sillä hän ei ollut vapautunut siitä hetkeksikään eikä todennäköisesti vapautuisikaan ennenkuin haudassa. Mutta kiireesti kätkien pienimmänkin vakavuuden varjon ja poistaen kasvoistaan, äänestään ja käytöksestään kaiken joko hyvään tai huonoon suuntautuvan todellisen harrastuksen, jota niissä oli hetkiseksi ilmennyt, hän vaipui takaisin leposohvalle kaikkein äitelimmän ja raukeimman näköisenä Edithin astuessa huoneeseen.
Edith näytti kauniilta ja komealta, mutta kylmältä ja umpimieliseltä. Hän vastasi tuskin huomattavasti majuri Bagstockin tervehdykseen, loi terävän katseen äitiinsä, veti pois verhon akkunan edestä ja istuutui katselemaan ulos.
"Rakas Edith", virkkoi rouva Skewton, "missä kummassa olet ollut? Olen kovasti kaivannut sinua, kultaseni."
"Sanoit, ettet ollut tavattavissa, ja senvuoksi pysyin poissa", vastasi
Edith kääntämättä päätänsä.