"Kolme kertaa, neiti", vastasi Nipper. "Kerran kun olitte kävelemässä noiden Skett —"
Florence katsahti häneen ystävällisesti, ja neiti Nipper korjasi.
"Sir Barnetin ja hänen rouvansa ja nuoren herran kanssa, aioin sanoa, neiti. Ja senjälkeen kahtena iltana."
"Kun olin lapsi, ja vieraita kävi isän luona, näitkö koskaan sitä herraa meillä, Susan?" kysyi Florence.
"En tosiaankaan voi sanoa koskaan nähneeni", vastasi Susan muisteltuaan. "Kun rakas äitiparkanne kuoli, Floy-neiti, olin minä nähkääs juuri tullut taloon, eikä minun olinpaikkani ollut siinä kerroksessa."
"Sinun oli tosiaankin vaikea tietää, keitä talossa kävi", myönsi
Florence yhä miettiväisenä. "En tullut sitä ajatelleeksi."
"Niin, neiti, mutta me puhelimme talonväestä ja vieraista", virkkoi Susan, "ja minä kuulin monenlaista, vaikka hoitajatar, joka oli talossa ennen rouva Richardsia, teki minun saapuvilla ollessani epämiellyttäviä huomautuksia 'pikku ruukuista', joilla myös on korvat, mutta se täytyi panna juopottelemisen syyksi", huomautti Susan anteeksiantavasti, "minkä takia hänet sitten erotettiinkin toimestaan".
Florence, joka oli asettunut akkunan ääreen ja nojasi kasvojaan käteensä, istui katsellen ulos ja näytti tuskin kuuntelevan, mitä Susan sanoi.
"Joka tapauksessa muistan, neiti, että tuo sama herra Carker oli melkein, jollei ihan, yhtä tärkeä henkilö isällenne silloin kuin nytkin. Siihen aikaan sanottiin usein, että hän johti kaikkia isänne liikeasioita Cityssä, oli kaiken etunenässä, ja että isänne otti hänen sanojaan huomioon enemmän kuin kenenkään muun, ja suokaa anteeksi, Floy-neiti, niin hän helposti saattoikin tehdä, sillä hän ei koskaan välittänyt kenenkään toisen puheista! Sen minä kyllä käsitin, niin ruukku kuin olinkin."
Susan, jonka mieleen palasi muisto rouva Richardsin edellä olleen hoitajattaren loukkauksesta, pani selvän painon sanalle "ruukku".