Solomon Gills hieroi kuitenkin käsiään kuin salaa nauttien saadessaan puhua merestä ja katseli ympärillään olevia laivakojeita sanomattoman tyytyväisenä.
"Ajatteleppas esimerkiksi tätä viiniä", virkkoi vanha Sol, "viiniä, joka on käynyt Itä-Intiassa ja tullut takaisin, en voi sanoa kuinka monesti, ja kerran on kiertänyt maailman ympäri. Ajattele sysimustia öitä, tuulen kohinaa ja meren pauhua —"
"Ukkosta, salamoita, sadetta, rakeita ja kaikenlaisia myrskyjä", lisäsi poika.
"Niin juuri", jatkoi Solomon, "tämä viini on saanut kokea kaikkea tuota. Ajatteleppa vain raakapuiden ja mastojen jyskymistä ja narisemista. Kuinka myrsky viheltää ja ulvookaan nuorissa ja köysistössä!"
"Kuinka miehet kiipeävät ylös mastoihin kilpaillen keskenään, kuka ensimmäisenä pääsee raakapuulle kääriäkseen kokoon jäykäksi jäätyneen purjeen laivan keinuessa ja heittelehtiessä ihan mielettömästi!" huudahti sisarenpoika.
"Oikein", sanoi Solomon, "kaikkea sellaista on saanut kokea se vanha astia, jossa tämä viini on ollut. Kun Kaunis Sally hukkui —"
"Itämerellä puoliyön aikana, kaksikymmentä viisi minuuttia yli kaksitoista, jolloin kapteenin kello oli seisahtunut hänen taskussaan hänen itsensä levätessä kuolleena, nojaten isoon mastoon — neljäntenätoista päivänä helmikuuta vuonna tuhat seitsemänsataa neljäkymmentäyhdeksän!" huudahti Walter vilkkaasti.
"Niin, niin, aivan oikein", myönsi vanha Sol, "aivan oikein. Silloin oli laivalla viisisataa astiaa tätä viiniä, ja kaikki miehet (lukuunottamatta ensimmäistä ja toista perämiestä, kahta merimiestä ja erästä naista vuotavassa veneessä) karkasivat viininassakoiden kimppuun, puhkoivat ne, tulivat humalaan ja kuolivat siinä tilassa laulaen 'Rule Britannia' laivan vaipuessa ja hukkuessa. Niin he kuolivat päästäen hirveän kauhunhuudon."
"Mutta, eno, kun Yrjö II ajautui maihin Cornwallin rannikolla hirveässä myrskyssä kaksi tuntia ennen päivänkoittoa neljäntenä päivänä maaliskuuta seitsemäntoistasataa seitsemänkymmentäyksi, oli laivalla melkein kaksi sataa hevosta. Ja kun hevoset myrskyn alkaessa riistäytyivät irti ja juoksivat sinne tänne polkien toinen toisensa kuoliaaksi, saivat ne aikaan suuren hälinän ja päästivät niin inhimillisiä huutoja, että miehet luulivat laivan olevan täynnä paholaisia, ja monet parhaat miehet menettäen rohkeutensa ja mielenmalttinsa syöksyivät laidan yli epätoivoissaan, jolloin vain kaksi miestä jäi henkiin kertomaan, mitä oli tapahtunut."
"Ja kun", sanoi vanha Sol, "kun Polyphemus —"