"Aivan oikein, rakas Paul", vastasi rouva Chick harvinaisen vilkkaasti, salatakseen äkillisen muutoksensa, "juuri tuollaiseksi kuvitteluakin sinun mielipiteesi. En olisi voinut odottaa sinulta mitään muuta. Olisin voinut arvata sinun ajattelevan niin. Ehkä" — tässä rouva Chick viivytteli ikäänkuin ei olisi ollut oikein varma menestymisestään — "ehkä sinulla on senvuoksi vielä vähemmän sitä vastaan, että neiti Toxista tulisi tuon pikku kullannupun kummi, jos hän esiintyisi vain jonkin toisen edustajana ja valtuutettuna. Sitä minun ei tarvitse sanoakaan, Paul, että se otettaisiin vastaan suurena kunnianosoituksena."
"Louisa", virkkoi Dombey lyhyen äänettömyyden jälkeen, "eihän voi ajatella —"
"Ei tietysti", huudahti rouva Chick kiiruhtaen edeltäpäin arvaamaan kieltävän vastauksen, "enkä ole koskaan sitä olettanut".
Dombey katsahti häneen kärsimättömästi.
"Älä kiihdytä minua, Paul rakas", virkkoi hänen sisarensa, "sillä se on minulle kovin turmiollista. Minä en ole suinkaan vahva. Rakkaan Fanny-parkamme kuoleman jälkeen en ole oikein päässyt ennalleni."
Dombey vilkaisi nenäliinaan, jonka hänen sisarensa nosti silmilleen, ja aloitti taas:
"Tarkoitin, etten voi ajatella —"
"Ja minä sanon", mutisi rouva Chick, "etten ole kertaakaan sitä ajatellut".
"Laupias taivas, Louisa!" huudahti Dombey.
"Ei, rakas Paul", huomautti rouva Chick arvokkaasti kyynelsilmin, "minun täytyy tosiaankin saada puhua. Minä en ole niin älykäs tai niin järkevä tai kaunopuheinen tai muuta tuollaista kuin sinä. Tiedän sen hyvinkin. Sen pahempi minulle. Mutta vaikka ne olisivat viimeiset sanani — ja viimeisten sanojen pitäisi olla sinulle ja minulle, Paul, hyvin vakavia rakkaan Fanny-paran jälkeen — sanoisin kuitenkin, etten ole koskaan sitä ajatellut. Ja se on erittäin tärkeää", lisäsi rouva Chick arvokkaammin ikäänkuin olisi säästänyt musertavan todistuskappaleen viimeiseksi, "että en ole tosiaankaan koskaan ajatellut sellaista".