Joka ruokalajiin kätkeytyi hammassärkyä. Viini oli niin vihlovan kylmää, että se pani neiti Toxin vähän huudahtamaan, minkä hän vaivoin sai muutetuksi jonkinlaiseksi "hm" huokaisuksi. Vasikanpaisti oli tullut niin ilmavasta ruokasäiliöstä, että ensimmäinen suupala sitä herätti Chickissä varpaanpäitä myöten samanlaisen tunteen kuin kylmä lyijy. Dombey yksin pysyi tyynenä. Hänet olisi voinut ripustaa myytäväksi venäläisillä markkinoilla näytteeksi jäätyneestä miehestä.
Tämä kaikkea vallitseva yleisvaikutus oli liian voimakas hänen sisarelleenkin. Hän ei yrittänytkään imarrella tai pitää yllä keskustelua, vaan suuntasi kaikki ponnistuksensa siihen, että näyttäisi mahdollisimman vähän viluiselta.
"No niin", virkkoi Chick tehden epätoivoisen yrityksen pitkän äänettömyyden jälkeen ja täyttäen lasinsa sherryllä, "sinun luvallasi, Dombey, juon tämän lasin pikku Paulin menestykseksi".
"Taivas häntä siunatkoon!" kuiskasi neiti Tox maistaen kerran viinistään.
"Rakas pikku Dombey!" kuiskasi rouva Chick.
"John", lausui Dombey jäykän arvokkaasti, "olen varma siitä, että poikani tuntisi suurta kiitollisuutta sinua kohtaan ja epäilemättä ilmaisisikin sen, jos osaisi antaa arvoa huomaavaisuudellesi. Toivon hänen kerran kykenevän täyttämään sen vastuunalaisuuden vaatimukset, jonka hänen sukulaistensa ja ystäviensä hyväntahtoinen käytös yksityiselämässä ja meidän julkisen asemamme velvoittava luonne voi panna hänen hartioilleen."
Kun se sävy, jolla nämä sanat lausuttiin, ei sallinut asiasta puhuttavan enempää, vaipui Chick taas alakuloisuuteen ja äänettömyyteen. Mutta toisin neiti Tox, joka kuunneltuaan Dombeyta tavallistakin tarkkaavaisempana ja pää entistä enemmän kallellaan, kumartui pöydän yli ja sanoi rouva Chickille hiljaa:
"Louisa!"
"Rakas ystävä", vastasi rouva Chick.
"Meidän julkisen asemamme velvoittava luonne voi — olen unohtanut lauseen täsmällisen muodon."