Mutta ensin oli pikku Toodlet hurskaan petoksen uhreina houkuteltu läheiseen sekatavaramyymälään ostamaan kolikolla jotakin hyvää, ja kun heidät oli toimitettu pois tieltä, pakeni Polly. Jemima huusi hänen jälkeensä, että jos he vain voisivat kiertää City Roadin kautta paluumatkallaan, he varmasti kohtaisivat pikku Robin tulomatkalla koulusta.
"Luuletteko, että meillä olisi aikaa tehdä pieni mutka siihen suuntaan,
Susan?" kysyi Polly, kun he pysähtyivät hengähtääkseen.
"Miksi ei, rouva Richards?" vastasi Susan.
"Kohtahan on meidän päivällisaikamme", huomautti Polly.
Mutta väliateria oli tehnyt hänen toverinsa kovin välinpitämättömäksi tätä vakavaa huomautusta kohtaan, eikä hän pannut sille mitään painoa. Niinpä he päättivät tehdä "pienen mutkan".
Sattui niin, että Toodlein esikoisen elämän oli eilisaamusta alkaen armeliaiden hiojain puku saattanut vaivaloiseksi. Katupojat eivät voineet sitä sietää. Niin pian kuin tuollainen poikaviikari oli katsellut Robin vaatteita hetkisenkin, syöksyi hän niiden viattoman omistajan kimppuun ja teki kiusaa. Robin kohtalo muistutti enemmän ensimmäisten kristittyjen kuin yhdeksännentoista vuosisadan lapsen elämää. Häntä oli kivitetty kaduilla. Hänet oli heitetty katuojiin, hänen päälleen oli heitetty rapaa, ja häntä oli likistetty kovakouraisesti lyhtypatsaita vasten. Ventovieraat olivat nostaneet hänen keltaista lakkiaan ja heittäneet sen tuulen vietäväksi. Hänen sääriensä kimppuun ei ollut hyökätty ainoastaan sanoin, vaan myöskin käsin ja nyrkein. Juuri tänä aamuna hän oli saanut vasten tahtoaan silmänsä mustaksi matkallaan hiojain kouluun ja siellä rangaistuksen siitä opettajalta, ikälopulta vanhalta julmaluontoiselta hiojalta, joka oli nimitetty opettajaksi, koska hän ei ymmärtänyt mitään eikä kelvannut mihinkään ja jonka kauhealla kepillä oli tavaton taikavaikutus kaikkiin pulleaposkisiin pikku poikiin.
Siitä johtui, että Rob etsi kotimatkallaan autioimpia teitä ja hiipi pitkin kapeita kujia ja takapolkuja välttääkseen kiusanhenkiään. Mutta kun hänen lopulta piti tulla esiin päätielle, vei hänen huono onnensa hänet kuitenkin lopuksi pieneen poikajoukkoon, jota johti villi teurastajan poika ja joka odotti sopivaa tilaisuutta hauskan ajanvietteen keksimiseen. Kun nämä huomasivat keskellään armeliaan hiojan, joka oli selittämättömällä tavalla osunut heidän valtaansa, päästivät he yhteisen sotahuudon ja syöksyivät hänen kimppuunsa.
Mutta samassa sattui myöskin niin, että Polly, joka oli luonut toivottoman katseen pitkin tietä heidän käveltyään jo hyvinkin tunnin verran ja sanonut, ettei enää kannattanut mennä pitemmälle, osui juuri samassa huomaamaan tämän näyn. Tuskin hän oli nähnyt sen, kun hän huudahtaen jätti pikku Dombeyn kiireesti mustasilmäisen syliin ja riensi auttamaan pikku poikaparkaansa.
Yllätykset samoin kuin onnettomuudentapaukset tulevat harvoin yksinään. Ällistyneen Susan Nipperin ja hänen kaksi pikku holhokkiaan pelastivat lähellä olevat joutumasta ohikulkevien vaunujen pyörien alle, ennenkuin he vielä tiesivät mitä oli tapahtunut, ja samalla hetkellä (nyt oli markkinapäivä) kajahti ukkosenjyrinänä huuto: "Villi härkä!"
Florence parkaisi ja lähti juoksemaan nähdessään hurjan sekamelskan, ihmisten huutavan ja ryntäävän edestakaisin, pyörien vierivän heidän ylitseen, poikien tappelevan, hurjistuneen härän tulevan ja Susanin keskellä näitä vaaroja kuin repeytyvän kappaleiksi. Hän juoksi, kunnes oli ihan hengästyksissään, ja kehoitti Susania tekemään samoin. Sitten hän pysähtyi ja väänteli käsiään muistaessaan, että he olivat jättäneet toisen hoitajattaren jälkeensä. Samassa hän huomasi kuvailemattomaksi kauhukseen olevansa yksin.