"Voi!" huudahti Polly liikutettuna. "Minä luulisin hänen jalkojaan liian lyhyiksi."
"Hänen säärensä ovatkin lyhyet", vastasi Jemima, "etenkin takaa, mutta ne kasvavat päivä päivältä".
Se oli hitaasti toteutuva tulevaisuuteen viittaava lohdutus, mutta kun se lausuttiin hilpeästi ja herttaisesti, sai se sellaisen arvon, jota sillä ei itsessään ollut. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Polly kysyi vähän kevyemmällä mielellä:
"Ja missä isä on, Jemima kulta?" Koko perhe tunsi Toodlen tuolla patriarkkaalisella nimellä.
"Voi tosiaankin, mikä vahinko!" huudahti Jemima. "Hän otti päivällisruuan tänä aamuna mukaansa eikä palaa ennenkuin illalla. Mutta hän puhuu aina sinusta, Polly, ja kertoo lapsille sinusta, ja hän on rauhallisin, kärsivällisin ja hyväluontoisin olento koko maailmassa, niinkuin hän on aina ollut ja tulee olemaan."
"Kiitoksia, Jemima", sanoi Polly koruttomasti, iloissaan näistä sanoista ja suruissaan miehensä poissaolosta.
"Ei sinun tarvitse kiittää minua, Polly", virkkoi hänen sisarensa suudellen häntä kuuluvasti poskelle ja tanssittaen sitten pikku Paulia iloisesti. "Samaa sanon välillä sinustakin, ja niin ajattelenkin."
Kaksinkertaisesta pettymyksestä huolimatta oli mahdotonta pitää epäonnistuneena tätä vierailua, joka otettiin vastaan niin iloisesti. Sisarukset puhelivat toivorikkaasti perheen asioista ja esikoisesta ja kaikista hänen sisaristaan ja veljistään, jolla välin mustasilmäinen, joka oli nostellut pikku Toodleja muutamia kertoja korkealle, katseli tarkoin huonekaluja, seinäkelloa, astiakaappia, uuninreunukselle pystytettyä linnaa puisine ja vihreine ikkunoineen, jotka voitiin sisäpuolelta valaista kynttilänpätkällä, ja paria pientä mustaa samettikissaa, joilla kummallakin oli suussaan pieni käsityölaukku — kaikki Staggsin puutarhojen asukkaiden mielestä todellisia taiteen ihmeteoksia. Kun keskustelu pian kävi yleisemmäksi, jotta ei mustasilmäinen taas muuttuisi ivalliseksi, kertoi tämä Jemimalle pääasiassa kaikki, mitä tiesi Dombeysta, hänen olosuhteistaan, perheestään, elämästään ja luonteestaan, tehden myös tarkoin selkoa hänen vaatteistaan, tärkeimmistä sukulaisistaan, ja tuttavistaan. Kevennettyään sydäntään näillä tiedonannoilla hän söi toisten kanssa meriäyriäisiä ja joi portteria, näyttäen halukkaalta vannomaan ikuista ystävyyttä emäntiensä kanssa.
Pikku Florencekaan ei jättänyt käyttämättä hyväkseen tilaisuutta, sillä kun pikku Toodlet olivat vieneet hänet ulos katsomaan lakkisieniä ja muita nähtävyyksiä, rupesi hän heidän kanssaan sydämensä koko innolla rakentamaan väliaikaista aallonmurtajaa pienen vihreän lammikon poikki. Hän oli vielä ahkerasti tässä puuhassa, kun Susan tuli hakemaan häntä ja löydettyään piti hänelle velvollisuudentuntonsa pakottamana meriäyriäisten lauhduttavasta vaikutuksesta huolimatta moraalisaarnan (ravistamisella vahvistetun) tytön turmeltuneesta luonteesta, samalla pesten hänen kasvojaan ja käsiään. Lisäksi hän ennusti, että Florence saattaisi koko sukunsa harmaat hiukset hautaan surulla. Vähäisen viivytyksen jälkeen, jonka aiheutti Pollyn ja Jemiman jokseenkin pitkä kahdenkeskinen keskustelu ullakolla raha-asioista, vaihdettiin taas pienokaiset.
Polly oli koko tämän ajan pitänyt omaa lastaan ja Jemima pikku Paulia — ja vierailijat alkoivat lausua jäähyväisiä.