"En ole tosiaankaan koko ikänäni iloinnut vieraista niin paljon kuin nyt, neiti Nipper", huomautti Jemima.
Susan siirtyi vähän peremmäksi tuolilla ja hymyili armollisesti.
"Olkaa hyvä ja avatkaa hattunne nauhat, neiti Nipper, ja olkaa kuin kotonanne", pyysi Jemima. "Pelkäänpä pahoin, että täällä on köyhemmän näköistä kuin mihin olette tottunut, mutta te suonette sen varmasti anteeksi."
Mustasilmäistä lepytti tämä nöyrä käytös niin, että hän otti syliinsä pikku neiti Toodlen, joka juoksi ohi, ja nosti heti korkealle ilmaan.
"Mutta missä minun reipas poikani on?" kysyi Polly. "Esikoisparkani?
Olenhan tullut koko tämän matkan nähdäkseni hänen uudet vaatteensa."
"Voi mikä vahinko!" huudahti Jemima. "Hänen sydämensä ihan murtuu, kun hän kuulee äitinsä käyneen täällä. Hän on koulussa, Polly."
"Jo lähtenyt!"
"Niin. Eilen hän kävi ensimmäisen kerran, ettei mitään opetuksesta menisi hukkaan. Mutta tänään on puolittain lupapäivä, Polly. Jospa vain voisit viipyä niin kauan kunnes hän tulee kotiin — nimittäin sinä ja neiti Nipper", virkkoi Jemima muistaen oikeaan aikaan mustasilmäisen arvokkuuden.
"No, miltä hän näyttää, Jemima?" kysyi Polly epävarmasti.
"Ei tosiaankaan niin pahalta kuin ehkä luulet", vastasi Jemima.