"Tosiaanko?" sanoi Susan alentuvasti.
"Ja eikö tuolla seisokin sisareni Jemima ovella, käsivarrellaan oma suloinen pienokaiseni!" huudahti Polly.
Se näky antoi Pollyn kärsimättömyydelle niin voimakkaan siipiparin, että hän juoksi sinne aika vauhtia, syöksähti Jemiman luo ja vaihtoi hänen kanssaan pienokaista silmänräpäyksessä nuoren tytön tavattomaksi hämmästykseksi, hänelle kun Dombeyn perillinen näytti pudonneen pilvistä.
"Kah, Polly!" huudahti Jemima. "Sinähän oikein säikähdytit minua! Kuka olisi uskonut! Tule sisään, Polly! Kuinka terveeltä sinä näytätkään! Lapset menevät varmasti melkein sekaisin nähdessään sinut."
Niin he menivätkin, jos saattoi päättää heidän nostamastaan hälinästä ja siitä tavasta, kuinka he syöksyivät käsiksi Pollyyn ja vetivät hänet matalalle tuolille uuninnurkkaan. Siellä hänen rehelliset omenaa muistuttavat kasvonsa heti joutuivat keskelle pienempiä omenoita, jotka painoivat niihin ruusuiset poskensa ja olivat kaikki ilmeisesti saman puun hedelmiä. Polly puolestaan oli yhtä äänekäs ja raju kuin lapsetkin, ja vasta kun hän oli hengästynyt ja hänen tukkansa riippui irrallaan hehkuvien kasvojen ympärillä ja hänen uusi ristiäispukunsa oli joutunut pahasti epäjärjestykseen, vasta silloin keskeytyi hälinä vähäksi ajaksi. Mutta silloinkin pysyi viimeisen edellinen Toodle hänen sylissään pitäen molempia käsivarsiaan lujasti hänen kaulansa ympärillä, kun taas vähän isompi Toodle oli kiivennyt tuolin selustalle ja teki epätoivoisia ponnistuksia, toinen sääri ilmassa, suudella äitiä takaapäin.
"Katsokaapas, sievä pikku neiti on tullut katsomaan teitä", virkkoi Polly, "ja näettekö, kuinka siivolla hän pysyy! Eikö hän olekin kaunis pikku neiti?"
Tämä viittaus Florenceen, joka oli seisonut ovensuussa ja huomannut tarkoin, mitä tapahtui, suuntasi nuoren polven katseet häneen ja sai aikaan senkin hyvän asian, että havaittiin niinkuin pitikin neiti Nipperin läsnäolo, joka ei ollut täysin vapaa siitä tunteesta, että häntä oli jo laiminlyöty.
"Oi, Susan, olkaa hyvä ja tulkaa hetkiseksi sisään istumaan", sanoi Polly. "Tämä on minun sisareni Jemima. Kuules, Jemima, minä en tiedä, kuinka tulisin toimeen ilman Susan Nipperiä. En olisi nyt täälläkään ilman häntä."
"Olkaa hyvä ja istukaa, neiti Nipper", virkkoi Jemima.
Susan istuutui tuolin syrjälle jäykän ja juhlallisen näköisenä.