"Missä Walter on?" "Hyvää yötä, Walter!" "Hyvästi, Walter!" "Ojentakaa vielä kerran kätenne, Walter!" Tähän tapaan huudahteli Florence sen jälkeen kun hän istui nuoren hoitajattarensa kanssa ajurin vaunuissa. Ja kun he vihdoin lähtivät liikkeelle, heilutti oven luona seisova Walter iloisesti kättään vastaukseksi Florencen liehuvalle nenäliinalle. Samoin kuin puinen merikadetti hänen takanaan ei hänkään näyttänyt erottavan mitään muuta kuin yhdet ainoat ajoneuvot kaikkien ohikulkevien joukosta.
Pian he saapuivat taas Dombeyn talolle, ja jälleen kuului kirjastohuoneesta äänten hälinää. Ajurin käskettiin odottaa — "rouva Richardsia", niinkuin muuan Susanna Nipperin palvelustovereista pahaenteisesti kuiskasi tämän mennessä ohi Florencen kanssa.
Kadotetun lapsen saapuminen herätti jonkun verran mielenliikutusta, mutta ei paljon. Dombey, joka ei ollut koskaan löytänyt häntä, suuteli häntä kerran otsalle ja varoitti häntä enää juoksemasta pois tai lähtemästä retkeilemään minnekään epäluotettavien hoitajien kanssa. Rouva Chick lakkasi valittelemasta ihmisluonnon turmelusta, jota ei voinut parantaa edes armelias hioja, ja toivotti Florencen tervetulleeksi tavalla, joka ei ollut juuri niin lämmin kuin jos nyt olisi palannut todellinen Dombey. Neiti Tox sovitti tunteensa esimerkkien mukaan. Richards, syyllinen Richards yksin, kevensi sydäntään katkonaisilla tervetuliaissanoilla ja kumartui eksyneen pikku olennon puoleen kuin todella rakastaisi häntä.
"Voi, Richards!" sanoi rouva Chick huoahtaen. "Tuottaisi paljon suurempaa tyydytystä niille, jotka haluavat ajatella hyvää lähimmäisistään, ja olisi paljon sopivampaa teille, jos olisitte aikanaan osoittanut asiaankuuluvaa tunnetta sitä pienokaista kohtaan, joka nyt liian varhain menettää luonnollisen ravintonsa."
"Riistetään eroon yhteisestä lähteestä", virkkoi neiti Tox kuiskaten valittavasti.
"Jos minä olisin teidän epäkiitollisessa asemassanne", huomautti rouva Chick juhlallisesti, "ja ajattelisin teidän tavallanne, Richards, tuntuisi minusta kuin armeliaiden hiojain puku tuhoasi lapseni ja kasvatus tukehduttaisi hänet".
Tosiasia oli — mutta rouva Chick ei tiennyt sitä — että puku jo oli turmellut lapsen. Ja mitä kasvatukseen tulee, toteutuisi senkin kostotoiminta, sillä se oli yhtämittaista nyyhkytystä ja selkäsaunaa.
"Louisa!" virkkoi Dombey. "Ei ole tarpeellista tuhlata enää sanoja tämän asian vuoksi. Richards on sanottu irti ja saanut palkkansa. Richards, te lähdette tästä talosta senvuoksi, että olette vienyt minun poikani — minun poikani", toisti Dombey painokkaasti, "sellaisiin paikkoihin ja piireihin, joita ei voi ajatella tuntematta väristystä ruumiissaan. Mitä siihen onnettomuuteen tulee, joka sattui neiti Florencelle tänä aamuna, pidän sitä eräässä mielessä onnellisena sattumana, koska ilman sitä en olisi koskaan saanut tietää — vieläpä teidän omilta huuliltanne — mihin olette syypää. Minun mielestäni, Louisa, nuorempi hoitajatar" — neiti Nipper nyyhkytti nyt kuuluvasti — "voi jäädä, koska hän on vielä niin nuori ja Paulin imettäjä on ilmeisesti vaikuttanut häneen. Ole hyvä ja toimita kyytimaksu tämän naisen ajurille" — tässä Dombey pysähtyi ja värähti — "Staggsin puutarhoihin asti".
Polly lähti ovelle Florencen riippuessa kiinni hänessä ja rukoillessa häntä sydäntäsärkevästi pysymään hänen luonaan. Se oli kuin tikarinpisto ylpeän isän sydämeen ja nuoli hänen aivojensa läpi, kun hän näki oman lihansa ja verensä, jota hän ei voinut kieltää, riippuvan kiinni alhaisessa vieraassa ihmisessä hänen itsensä ollessa läsnä. Ei siksi, että hän olisi välittänyt siitä, keneen hänen tyttärensä kiintyi tai kenestä hän vetäytyi kauemmaksi. Mutta pistävä tuska värähdytti hänen sydäntään kun hän ajatteli, mitä hänen poikansa tekisi.
Ainakin huusi hänen poikansa sinä yönä kovasti. Ja totta puhuen pikku Paulilla olikin enemmän syytä itkuun kuin senikäisillä pojilla usein on, sillä hän oli kadottanut toisen äitinsä — ensimmäisen, mikäli tajusi — yhtä äkkiä kuin sekin onnettomuus oli tapahtunut, joka synkensi hänen elämänsä alkuhetket. Samalla menetti Florencekin, joka itki itsensä suruissaan nukuksiin, hyvän ja uskollisen ystävän. Mutta siitähän ei ole nyt ollenkaan puhe. Älkäämme tuhlatko siihen sanoja.