"No, eihän hän ole ruma valveillakaan", huomautti Berry.
"Ei suinkaan. Ei minun setäni tytär Betsey Janekaan ollut", sanoi rouva
Wickam.
Berry oli sennäköinen kuin olisi koettanut keksiä, mitä yhteyttä oli
Paul Dombeyn ja rouva Wickamin sedän tyttären Betsey Janen kesken.
"Minun setäni vaimo kuoli juuri samoin kuin Paulin äiti", jatkoi rouva Wickam. "Minun setäni lapsi kasvoi samoin kuin Paul nyt. Minun setäni lapsi sai välillä ihmisten veren jähmettymään!"
"Kuinka niin?" kysyi Berry.
"Minä en olisi tahtonut viettää kokonaista yötä Betsey Janen kanssa!" sanoi rouva Wickam. "En, vaikka Wickamille itselleen olisi seuraavana aamuna annettu oikein hyvä toimi. Sitä minä en olisi tehnyt, Berry-neiti."
Neiti Berry tietysti kysyi miksi. Rouva Wickam kertoi tunnontuskitta oman mielensä mukaan monien hänen asemassaan olevien naisten tapaan.
"Betsey Jane", virkkoi rouva Wickam, "oli niin suloinen lapsi kuin saattoi toivoa. Sen suloisempaa ei olisi voinut kuvitella. Betsey Jane oli läpäissyt kaikenlaiset taudit, joita lapsella voi olla. Suonenvetokohtaukset olivat hänessä yhtä tavallisia", virkkoi rouva Wickam, "kuin näppylät teidän nenässänne, neiti Berry". Berry-neiti nyrpisti vaistomaisesti nenäänsä.
"Mutta Betsey Janea", sanoi rouva Wickam alentaen ääntään ja katsellen ympärilleen huoneessa ja vuoteessa nukkuvaan Pauliin päin, "oli hänen äitivainajansa hoitanut kehdossa. En voi sanoa millä lailla tai milloin tai tiesikö lapsikulta sitä vai ei, mutta Betsey Janea oli hänen äitinsä hoitanut, Berry-neiti. Sanotte ehkä, että se on mielettömyyttä! En loukkaannu siitä, neiti. Toivoakseni panee omatuntonne teidät ajattelemaan, että se on mielettömyyttä. Silloin voitte olla rauhallisempi tässä, tässä — älkää pahastuko — tässä hautausmaan tapaisessa talossa, joka näännyttää minut ihan kuoliaaksi. Paul on vähän levoton nukkuessaan. Olkaa hyvä ja taputtakaa hänen selkäänsä."
"Varmaankin uskotte, että myös tämä lapsi on ollut äitinsä hoidossa", virkkoi Berry ja taputteli hiljaa kädellään, niinkuin häntä oli käsketty.