Mutta Florence ei hievahtanut.
»Sydämen Ilo», toisti kapteeni vavisten, »Walterin tähden, joka hukkui suolaiseen mereen, hiiskahtakaa edes jotakin, jos jaksatte».
Kun — kapteeni huomasi tämänkin kehoituksen turhaksi, sieppasi hän aamiaispöydältä maljallisen kylmää vettä ja pirskoitti sitä vähän hänen kasvoilleen. Mukaantuen sitten tilanteen vaatimuksiin kapteeni irroitti Florencen hatun tavattoman varovasti, kostutti hänen huuliaan ja otsaansa vedellä, työnsi hänen tukkansa taaksepäin, peitti hänen jalkansa omalla takillaan, jonka riisui sitä tarkoitusta varten, silitti hänen kättään, joka tuntui niin pieneltä suuressa kourassa, että hän hämmästyi sitä koskettaessaan, ja nähdessään viimein Florencen silmäluomien värisevän ja huulien liikkuvan suoritti reippaammalla mielellä näitä virvoituspuuhiaan.
»Kas niin», virkkoi hän. »Kas niin, reippaasti vain, lapsikulta, reippaasti vain. Jaha, nyt jo parempi! Älkää hellittäkö, se on parasta. Kas noin, juokaa pieni pisara tästä», lisäsi kapteeni. »Hyvä on. Miltä nyt tuntuu, lapsiparka, miltä tuntuu?»
Kun Florencen toipuminen oli näin pitkällä, juolahti kapteeni Cuttlen mieleen hämärästi, että kellolla ja lääkärinkäsittelyllä oli jotakin yhteistä, ja niin hän otti uunin reunalta kellonsa, piteli sitä jonkin matkan päässä itsestään, tarttui Florencen käteen ja katseli kiinteästi toisesta toiseen kuin odottaen, että kellontaulu tekisi jotakin.
»Mitä kuuluu, lapsikulta?» kysyi hän. »Mitä nyt kuuluu? Luulenpa, veikkoseni, että olet vähän auttanut häntä», mutisi hän itsekseen luoden hyväksyvän katseen kelloonsa. »Kun kääntää osoittimiasi puoli tuntia taaksepäin joka aamu ja taas iltapäivällä noin neljännestunnin, ovat vain harvat kellot sinun vertaisiasi eikä ainoakaan sinua parempi. Mitä nyt kuuluu, neiti?»
»Kapteeni Cuttle! Tekö siinä olette?» huudahti Florence kohottautuen vähän.
»Olen, olen, lapsi-kulta», vastasi kapteeni.
»Onko Walterin eno täällä?» kysyi Florence.
»Täälläkö? Hän ei ole ollut täällä pitkiin aikoihin. Hän ei ole ollut täällä sen koommin kun lähti seuraamaan Walter-paran jälkiä. Mutta», lisäsi kapteeni kuin jostakin lainaten, »vaikka näkyvästi kadonnut, muistissa kallis, Englanti, koti ja lemmitty».