»No, no, Walter», virkkoi kapteeni, koettaen luoda häneen ankaran katseen, »enkö minä ole tavoitellut uutisia tuosta oppineesta miehestä, vanhasta Sol Gillsistä, enostasi, yötä päivää siitä lähtien kun hän katosi? Eikö sydämeni ole ollut raskas ja valveillaan joka hetki hänen ja sinun tähtesi? Enkö ole ollut vahtipaikallani nukkuessani ja valveessani ja enkö olisi hävennyt luopua siitä niin kauan kuin tämä merikadetti suinkin pysyy koossa?»
»Niin, kapteeni Cuttle», vastasi Walter tarttuen hänen käteensä, »tiedän asian olevan niin ja tiedän, kuinka uskollista ja vakavaa on kaikki, mitä sanotte ja tunnette. Olen varma siitä. Uskokaa minun olevan siitä yhtä varman kuin että jalkani on taas täällä kynnyksellä tai että taas olen saanut puristaa tätä uskollista kättä. Ettehän sitä epäile?»
»En, en, Walter», vastasi kapteeni kasvojensa loistaessa.
»En tahdo enää pitemmälti arvailla», virkkoi Walter, »enkä lisätä muuta kuin etten millään muotoa koske enoni omaisuuteen, kapteeni Cuttle! Kaikki, mitä hän on jättänyt tänne, saa pysyä uskollisimman hoitajan ja parhaimman miehen huostassa — ja jollei hänen nimensä ole Cuttle, ei hänellä ole lainkaan nimeä! Ja nyt, ystävistä parhain, puhukaamme hiukan — neiti Dombeystä.»
Walterin käytös muuttui hänen lausuessaan nämä kaksi sanaa. Hän näytti menettäneen luottavaisuutensa ja hilpeytensä.
»Minä luulin, ennenkuin neiti Dombey esti minua puhumasta hänen isästään eilen illalla — muistattehan sen?»
Kapteeni muisti hyvin ja pudisti päätänsä.
»Minä luulin», toisti Walter, »että meillä olisi vain yksi kova velvollisuus suoritettavana, nimittäin saada hänet yhteyteen omaistensa kanssa ja palaamaan kotiin».
Kapteeni mutisi jotakin vastalauseen tapaista, mutta sen teki niin tavattoman voimattomaksi perinpohjainen masennus hänen kuullessaan tämän ilmoituksen, että vain arvaamalla saattoi päästä sen merkityksestä selville.
»Mutta se on lopussa», jatkoi Walter. »En enää ajattele niin. Mieluummin lähtisin vaikka uudelleen sille laivahylylle, jolla olen niin usein unissani purjehtinut sen jälkeen kun pelastuin, ja jäisin sille ajelehtimaan — ja kuolemaan!»