»Kunnioitusta», vastasi Walter matalalla äänellä, »harrasta kunnioitusta».
Florencen kasvot alkoivat värittyä, ja hän veti ujosti ja miettivästi pois kätensä, katsellen häntä yhä yhtä vakavasti.
»Minulla ei ole veljen oikeutta», jatkoi Walter. »Minulla ei ole veljen vaatimuksia. Lähtiessäni olitte lapsi. Palatessani tapasin naisen.»
Puna tummeni Florencen kasvoilla. Hän teki liikkeen kuin rukoillakseen, ettei Walter puhuisi enempää. Sitten hän painoi kasvot käsiinsä.
He olivat kumpikin hetkisen vaiti. Florence itki.
»Minun velvollisuuteni niin luottavaa, puhdasta ja hyvää sydäntä kohtaan», virkkoi Walter, »on reväistä itseni irti siitä, vaikka samalla repisin oman sydämeni kappaleiksi. Kuinka uskaltaisin sanoa teitä sisarekseni!»
Florence itki yhä.
»Jos olisitte ollut onnellinen, ympärillänne rakastavia ja ihailevia omaisia, niinkuin pitäisi, ja kaikkea sitä, mikä tekee syntymästä asti perityn asemanne niin kadehdittavaksi», puhui Walter, »ja jos silloin olisitte sanonut minua veljeksenne, hellyydessä muistellessanne mennyttä, olisin voinut vastata siihen nimitykseen samoin etäisestä paikastani ilman sitä sisäistä vakaumusta, että niin menetellessäni käytän väärin viatonta luottamustanne. Mutta täällä — ja nyt!»
»Oi, kiitos, kiitos, Walter! Suo anteeksi, että olen tehnyt sinulle niin paljon vääryyttä. Minulla ei ollut ketään, joka olisi minua neuvonut. Olen ihan yksin.»
»Florence!» huudahti Walter kiihkeästi. »Nyt minun on kiire lausua ajatukseni, mutta joitakin hetkiä sitten ei mikään olisi kyennyt pusertamaan niitä huuliltani. Jos olisin menestynyt, jos minulla olisi mitään keinoja tai toivoa kyetä jonakin päivänä palauttamaan teidät asemaan, joka edes suunnilleen vastaisi entisiä olojanne, olisin sanonut teille, että on olemassa yksi nimitys, jonka voisitte minulle suoda — kaikkea muuta ylempi oikeus suojellakseni ja helliäkseni teitä — vaikkei minulla ole siihen muuta ansiota kuin rakkauteni ja kunnioitukseni teitä kohtaan ja se, että koko sydämeni kuuluu teille. Olisin tunnustanut teille, että ainoastaan sillä tavalla voisitte antaa minulle oikeuden suojella ja vaalia teitä ja että vain silloin olisin uskaltanutkin ottaa sen vastaan. Mutta jos minulla olisi se oikeus, pitäisin sitä niin kallisarvoisena ja verrattomana, että koko elämäni kestävä uskollisuus ja into ei riittäisi sen arvoa tunnustamaan.»