»Vai niin, olet siis nähnyt sen kirjoitettuna ja osaat luetella sen kirjaimet», tokaisi eukko nokkelasti.
Päästäen naurun ja itkun sekaisen huudahduksen — sillä hänet valtasi jonkinlainen ihailu rouva Brownin oveluutta kohtaan, vaikka se tarkoittikin hänen ahdistamistaan — hän veti esille pienen liitupalasen, kopeloituaan jonkin aikaa vastahakoisesti liivintaskuaan. Eukon silmät välkkyivät nähdessään sen pojan peukalon ja etusormen välissä. Kiireesti hän raivasi puiselle pöydälle tilaa, johon Rob saattoi kirjoittaa tuon sanan, ja teki taas merkin vapisevalla kädellään.
»Nyt sanon teille jo etukäteen, rouva Brown», huomautti poika, »ettei kannata kysellä minulta mitään muuta. En vastaa enää mihinkään enkä osaakaan vastata. En tiedä enempää kuin tekään, kuinka pitkän ajan kuluttua he aikoivat tavata toisensa tai kenen suunnitelma se oli, että he lähtivät kumpikin yksin. En tiedä enää mitään muuta. Jos kertoisin teille, kuinka sain selville tuon nimen, niin uskoisitte minua. Kerranko, rouva Brown?»
»Tee se, Rob.»
»No niin, asia on näin — ettehän enää kysy muuta?» sanoi Rob luoden eukkoon silmänsä, jotka nyt alkoivat käydä kovin unisiksi ja tyhmiksi.
»En sanaakaan enää», sanoi rouva Brown.
»No niin, asia on seuraavalla tavalla. Kun eräs henkilö jätti rouvan minun seuraani, pisti hän rouvan käteen paperipalan, johon oli kirjoitettu osoite, ja sanoi sen olevan siltä varalta, että rouva unohtaisi. Hän ei kuitenkaan pelännyt unohtavansa, sillä hän repi sen kohta kun herra oli kääntänyt selkänsä. Kun nostin ylös vaunujen portaan, löysin yhden kappaleen — hän heitti luullakseni muut akkunasta, sillä niitä ei ollut ainoatakaan jäljellä, vaikka koetin katsella, Löytämässäni palasessa oli vain yksi sana, ja se oli tällainen, jos välttämättä haluatte sen tietää. Mutta muistakaa! Olette vannonut valan, rouva Brown!»
Rouva Brown sanoi sen tietävänsä. Kun ei Robilla ollut muuta sanottavaa, alkoi hän hitaasti ja vaivaloisesti piirtää liidulla pöydälle.
»D», luki eukko ääneensä, kun ensimmäinen kirjain oli valmis.
»Hillitkää kielenne, rouva Brown!» huudahti poika peittäen kirjaimen kädellään ja kääntyen kärsimättömästi eukon puoleen. »Sitä en salli lukea ääneen. Olkaa vaiti!»