Herra pysyi myöskin aluksi esittämällään kannalla, saattoi molemmat palvelijat ulko-ovelle ja lukitsi sen heidän jälkeensä yöksi. Kun kaljupäinen ulos mennessään kääntyi kumartamaan, huomasi hän rouvan yhä seisovan käsi suuren nojatuolin samettiselustalla, kasvot täysin välinpitämättöminä herrasta, vaikka hän tuijottikin suoraan eteensä.
Kun Edith kuuli välillä olevien huoneitten lävitse, että Carker sulki oven ja tuntui hiljaa tulevan tähän perimmäiseen huoneeseen, erotti hän samalla tuomiokirkon kellon lyövän kahtatoista. Hän huomasi Carkerinkin pysähtyvän ikäänkuin sitä kuunnellakseen ja sitten palaavan, jättäen pitkän, rivin askelia kaikumaan hiljaisuuteen ja sulkien kaikki ovet takanaan. Hetkiseksi Edith irroitti kätensä tuolin samettisesta selustasta, siirtääkseen pöydällä veitsen lähemmäksi itseään. Sitten hän seisoi entisessä asennossaan.
»Kuinka omituista, että tulit tänne yksin, rakkaani», virkkoi Carker sisään astuessaan.
»Mitä?»
Edithin ääni oli niin tyly, hänen päänsä nopea heilahdus niin vihainen, hänen asentonsa niin luotaan työntävä ja hänen ilmeensä niin synkkä, että Carker seisoi lamppu kädessä häntä katsellen kuin liikkumattomaksi lumottuna.
»Sanoin tuntuvan kummalliselta, että tulit tänne yksin», toisti Carker vihdoin ja laski lampun kädestään, mitä kohteliain hymy huulillaan. »Se oli tosiaankin tarpeetonta varovaisuutta ja olisi voinut päättyä huonosti. Sinun olisi pitänyt palkata kamarineito Havressa tai Rouenissa, ja sinulla oli siihen yllin kyllin aikaa, vaikka olisit ollut vaateliain ja oikullisin kaikista naisista, niinkuin olet kauneinkin, rakkaani.» Edithin silmät kiiluivat oudosti häntä vastaan, mutta hän seisoi yhä tuoliin nojaten, puhumatta mitään.
»En ole nähnyt sinua koskaan niin kauniina kuin tänä iltana», jatkoi Carker. »Senkin kuvan, jota olen säilyttänyt mielessäni tämän hirveän koeajan kuluessa ja katsellut yötä päivää, voittaa todellisuus.»
Ei sanaa eikä katsettakaan. Edithin silmät kätkeytyivät painuneiden ripsien taakse, mutta hänen päänsä oli pystyssä.
»Ne olivat kovat, säälimättömät ehdot», virkkoi Carker hymyillen, »mutta nyt ne ovat kaikki päättyneet ja tekevät nykyhetken sitäkin suloisemmaksi ja turvallisemmaksi. Olkoon Sisilia pakopaikkamme. Maailman joutilaimmalta ja mukavimmalta seudulta, rakkaani, etsikäämme korvausta vanhalle orjuudellemme.»
Hän lähestyi hilpeästi Edithiä, mutta silloin tämä tarttui veitseen ja peräytyi askelen.