»Toivottavasti olet varma siitä, John, sillä tosiaankaan ei ole mitään!»
»Kuinka voisit olla parempi tai läheisempi minulle kuin jo olet?» sanoi hänen veljensä. »Minusta tuntuu kuin olisit tuntenut hänet, Harriet, ja ottanut osaa kiintymykseen! häntä kohtaan.»
Sisar siirsi kätensä, joka oli levännyt veljen olkapäällä, hänen kaulaansa ja vastasi vähän epäröiden:
»Ei, ei oikein.»
»Totta se on» virkkoi veli. »Sinä luulet, etten olisi tuottanut hänelle mitään pahaa, jos olisin mukautunut seurustelemaan enemmän hänen kanssaan?»
»Luulenko? Minä tiedän sen.»
»Taivas tietää, etten tehnyt sitä tahallani», vastasi John Carker pudistaen päätään surullisesti, »mutta hänen maineensa oli liian kallis, jotta sitä olisi voinut panna vaaraan minun seurani vuoksi. Oletko samaa mieltä, vai et, rakas —»
»En», vastasi sisar rauhallisesti.
»Se on kuitenkin totta, Harriet, ja nyt on mieleni kevyempi, ajatellessani häntä sen yhteydessä, mikä teki sen minulle niin paljon raskaammaksi silloin.» Hän voitti kuitenkin tämän surumielisen sävyn ja hymyili sisarelleen lausuessaan jäähyväiset.
»Hyvästi, rakas John. Illalla tulen sinua vastaan entiseen aikaan kotimatkallasi. Hyvästi.»