»Reippaalla mielellä vain», virkkoi kapteeni laskien kätensä Tootsin olkapäälle. »Älkää menettäkö malttianne, nuorukainen!»
»Minä aionkin reipastua, kapteeni Gills», vastasi Toots innostuneena. »Aionpa malttaa mielenikin, mikäli se suinkin on mahdollista. Kun hiljainen hauta ammottaa, kapteeni Gills, olen valmis sinne laskettavaksi, en ennen. Mutta kun en ole varma siitä, että voisin tällä hetkellä hillitä tunteitani, tahdon puhua teille ja pyytää erikoisena suosionosoituksena mainitsemaan siitä luutnantti Waltersille.»
»Jaha, jaha, uljaasti vain», kehoitti kapteeni.
»Koska neiti Dombey on ollut niin sanomattoman ystävällinen», jatkoi Toots vesissä silmin, »että on selittänyt minun läsnäoloni olevan hänelle mieluisen, ja koska te ja kaikki täällä olette yhtä suopeita ja suvaitsevaisia erästä kohtaan, joka — tosiaankin», virkkoi Toots tuokioksi masentuneena, »näyttää vahingossa syntyneen tähän maailmaan, käväisen täällä silloin tällöin iltaisin sen lyhyen ajan kuluessa, jonka voimme kaikki olla yhdessä. Mutta seuraavaa pyydän teiltä. Jos jonakin hetkenä huomaan, etten voi kestää luutnantti Waltersin autuuden näkemistä, ja syöksyn ulos, niin toivon, kapteeni Gills, että te ja hän pidätte sitä kumpikin onnettomuutenani eikä virheenäni tai sisäisen kamppailun puutteena. Teidän tulee olla varma siitä, etten ole pahanilkinen kellekään elävälle olennolle, kaikkein vähimmin luutnantti Waltersille, ja toivoakseni sellaisissa tapauksissa selitätte minun lähteneen kävelemään tai todennäköisesti katsomaan, paljonko pörssitalon kello on. Kapteeni Gills, jos voisitte suostua tähän asiain järjestelyyn ja saada luutnantti Waltersinkin taipumaan siihen, olisi se niin suuri helpotus tunteilleni, että pitäisin halpana korvauksena siitä, vaikka luovuttaisin tuntuvan osan omaisuuttani.»
»Poikaseni», virkkoi kapteeni, »älkää enää puhuko mitään. Saatte hinata mastoon millaisen lipun kulloinkin tahdotte, Walter ja minä kyllä vastaamme samanlaisella.»
»Kapteeni Gills», sanoi Toots, »tunnen suurta mielenhuojennusta. Toivon, että kaikki täällä ajattelevat minua ystävällisesti. Minullakin on, kautta kunniani, hyvä tarkoitus kaikkia kohtaan, niin huonosti kuin sitä osannenkin näyttää. Se on nähkääs samanlaista kuin jos Burgess ja Kumpp. haluaisivat olla erikoisen kohteliaita jollekin asiakkaalleen ja valmistaa harvinaisen hienot housut, mutta eivät osaisi leikata sellaisia kuin ovat kuvitelleet.»
Lausuttuaan tämän pätevän vertauskuvan, josta hän näytti olevan jonkin verran ylpeä, Toots hyvästeli ja lähti kapteeni Cuttlen luota.
Kelpo kapteeni, jolla oli Florence luonaan ja Susan tätä palvelemassa, oli säteilevän onnellinen mies. Päivien kuluessa hän kävi yhä säteilevämmäksi ja onnellisemmaksi. Neuvoteltuaan vähän Susanin kanssa (jonka viisautta kohtaan hän tunsi syvää kunnioitusta ja jonka reipasta hyökkäystä rouva MacStingeriä vastaan hän ei voinut koskaan unohtaa) hän ehdotti Florencelle, että sen vanhan rouvan tytär, joka tavallisesti istui sinisen päivänvarjon alla Leadenhall-torilla, varovaisuus- ja viisaussyistä vapautettaisiin hoitamasta täällä taloustehtäviä ja että hänen tilalleen hankittaisiin eräs toinen, joka ei ollut tuntematon ja johon he voisivat varmasti luottaa. Silloin Susan, joka oli läsnä, mainitsi sovittuaan asiasta etukäteen kapteenin kanssa, rouva Richardsin nimen. Florencen kasvot kirkastuivat. Niinpä Susan lähti samana iltapäivänä Toodlein kotiin puhuttelemaan rouva Richardsia ja palasi voitonriemuisena samana iltana mukanaan entinen punaposkinen Polly, jonka tunteenpurkaukset hänen nähdessään Florencen olivat tuskin vähemmän helliä kuin itse Susan Nipperin.
Kun tämä sotajuoni oli suoritettu, joka tuotti kapteenille tavatonta mielentyydytystä samoin kuin kaikki muutkin onnelliset kepposet, piti Florencen valmistella Susania heidän lähestyvään eroonsa. Se oli paljon vaikeampi tehtävä, koska neiti Nipper oli lujasti päättänyt olla enää koskaan eroamatta entisestä emännästään.
»Mitä palkkaan tulee, Floy-neiti», virkkoi Susan, »niin ette suinkaan aio loukata minua puhumalla siitä, sillä minä olen pannut rahaa säästöön enkä myy rakkauttani ja uskollisuuttani tällaisessa tapauksessa, vaikka minulla ei olisikaan mitään säästöpankissa ja vaikka pankit hajoaisivat pirstaleiksi, mutta rakas neiti, ette ole koskaan ollut ilman minua siitä lähtien, kun rakas äitiparkanne otettiin pois, ja vaikkei minussa ole mitään kehumista, olette tottunut minuun, oh, rakas oma emäntäni, niin monien vuosien kuluessa älkääkä ajatelko lähtemistä minnekään ilman minua, sillä te ette saa ettekä voi!»