Kaiken tämän ja paljon muun lisäksi on yksistään Dombeyn kadulla kaksikymmentä lapsentyttöä luvannut kahdellekymmenelle pikku naisten perheelle, joiden vaistomainen harrastus vihkiäisiin on kehdosta peräisin, mennä katsomaan häitä. Tosiaankin on kirkonisännällä täysi syy tuntea olevansa virantoimituksessa paistattaessaan mahtavaa olentoaan auringonpaahteessa kirkon portailla ja odottaessaan vihkiäishetkeä. Ja rouva Miffillä on syytä hyökätä onnettoman kääpiölapsen kimppuun, joka kurkistaa sisään porttiholvista jättiläisvauva sylissään, ja ajaa hänet pois suuttuneena.
Feenix-serkku on palannut ulkomailta vartavasten ollakseen läsnä vihkiäisissä. Hänet tunsi koko kaupunki noin neljäkymmentä vuotta sitten, mutta hän on vieläkin niin nuorekas vartaloltaan ja käytökseltään ja niin hyvin säilynyt, että vieraat hämmästyvät huomatessaan tämän arvoisan herran kasvoissa salaiset rypyt ja hänen silmännurkissaan variksenjalat ja nähdessään ensimmäisen kerran, ettei hän kävele oikein varmasti astuessaan huoneen poikki eikä pääse ihan suoraan sinne, mihin pyrkii. Mutta se Feenix-serkku, joka nousee puolikahdeksan vaiheilla, onkin toisen näköinen kuin varhain aamulla herätetty. Hän näyttää tosiaankin hyvin synkältä a jättäessään partaansa Longin hotellissa Bond-kadun varrella.
Dombey lähtee pukeutumishuoneestaan naisten hajaantuessa portailta joka suuntaan, niin että helmat kahisevat. Poikkeuksen tekee rouva Perch, joka siunatussa tilassaan (niinkuin hän aina on) ei ole suinkaan ketterä. Niinpä hänen on pakko astua Dombeyta vastaan, ja hän on niiaillessaan vähällä vaipua maahan hämmennyksestä — taivas torjukoon kaikki pahat seuraukset Perchin perheestä! Dombey menee vierashuoneeseen odottamaan määräaikaa. Komeat ovat Dombeyn uusi sininen takki, vaaleanruskeat housut ja sinipunervat liivit. Läpi talon käy kuiskaus, että Dombeyn tukka on käherretty.
Ovelle kuuluva koputus ilmaisee majurin saapuneen. Hänkin on upeasti puettu, napinreiässä kokonainen kurjenpolvi, tukka kovasti käherretty, niinkuin alkuasukas hyvin tietää.
»Dombey», virkkaa majuri ojentaen molemmat kätensä, »kuinka voitte?»
»Majuri», sanoo Dombey, »kuinka te voitte?»
»Hitto vie, Dombey», vastaa majuri, »Joey B:n laita on tänä aamuna niin» — tässä hän lyö kovasti rintaansa — »hänen laitansa on tänä aamuna niin, lempo soikoon, Dombey, että häntä melkein haluttaisi tehdä tästä juhlasta kaksoishäät ja naida äiti».
Dombey hymyilee, mutta niukasti, sillä hän tuntee olevansa juuri joutumaisillaan sukulaiseksi äidin kanssa, josta siis ei sovi laskea leikkiä.
»Dombey», jatkaa majuri sen huomatessaan, »toivotan teille iloa. Onnittelen teitä, Dombey. Totisesti, Dombey», lisää majuri, »te olette tänään kadehdittavin mies koko Englannissa!»
Tästäkin on Dombey vain osaksi samaa mieltä, sillä hän tuottaa suuren kunnian eräälle naiselle, joka epäilemättä siis on enimmin kadehdittava.