»Ja nyt tahtoisin mielelläni kuulla, mitä arvelette liitostani,
Feeder», sanoi Toots.
»Mainio!» vakuutti Feeder.
»Pidätte sitä siis tosiaankin mainiona, Feeder?» kysyi Toots. »Kuinka mainiolta se tuntuukaan minusta! Sillä teidän on mahdoton tietää, kuinka erinomainen nainen hän on.»
Feeder oli valmis pitämään sitä täysin varmana asiana. Mutta Toots pudisti päätään eikä tahtonut uskoa sitä mahdolliseksi.
»Nähkääs, minä kaipasin vaimossa sanalla sanoen järkeä», selitti Toots.
»Minulla oli kyllä rahaa, Feeder. Järkeä — sitä minulla ei juuri ollut.»
Feeder mutisi: »Oli varmasti, Toots!» Mutta Toots jatkoi:
»Ei, Feeder, minulla ei ollut. Miksi sitä peittelisin? Minulla ei ollut. Minä tiesin, että järkeä oli tuolla» — hän viittasi vaimoonsa — »suuret kasat. Minulla ei ollut ainoatakaan sukulaista, joka olisi voinut nousta häntä vastaan tai loukkaantua hänen asemansa vuoksi, sillä minä olen ihan yksin maailmassa. Minulla ei ole koskaan ollut ketään muuta läheistä kuin holhoojani, ja häntä olen aina pitänyt jonkinlaisena merirosvona ja ryövärinä. Voitte siis pitää selvänä, ettei mieleeni juolahtanut kysyä hänen mielipidettään.»
»Se on selvää», sanoi Feeder.
»Minä siis toimin omin päin», jatkoi Toots. »Siunattu olkoon se päivä, jolloin niin tein! Feeder, ei kukaan muu kuin minä voi arvioida, mihin tuon naisen järki pystyy. Jos naisten oikeuksia ja muuta sellaista koskaan perinpohjaisesti tavoitellaan, tapahtuu se hänen valtavan älynsä avustuksella, — Susan, rakkaani, älä ponnistele liiaksi», virkkoi hän kurkistaen äkkiä akkunakomerosta huoneeseen.