»Mitä se merkitsee?» kysyi Edith.
»Tuskinpa itsekään tiedän, armollinen rouva», vastasi pelästynyt kamarineito. »Hän vääntelee kasvojaan.»
Edith kiirehti hänen kanssaan äitinsä huoneeseen. Kleopatralla oli täysi juhla-asu, jalokivet, lyhyet hihat, poskilla maalia, tekotukka ja tekohampaat ynnä muu nuorennus, mutta halvaus ei ollut petettävissä — se oli tuntenut hänet sopivaksi uhrikseen ja kohdannut hänet kuvastimen edessä, missä hän makasi kuin lattialle pudonnut hirvittävä nukke.
Pelkän häpeänkin vuoksi he irroittivat hänestä erinäisiä kappaleita ja panivat vuoteelle sen vähäisen, mikä hänessä oli luonnollista. Lähetettiin hakemaan lääkäreitä, jotka tulivat pian. Turvauduttiin voimakkaisiin parannuskeinoihin ja esitettiin se arvelu, että hän toipuisi tästä kohtauksesta, mutta ei enää kestäisi toista. Päiväkausia hän makasi puhumattomana kattoon tuijottaen. Toisinaan hän vastasi tolkuttomalla äänellä, jos häneltä kysyttiin, tunsiko hän läsnäolevia. Välillä hän taas ei antanut minkäänlaista merkkiä eikä edes liikauttanut silmiään.
Vihdoin hän alkoi palata tajuihinsa ja sai hiukan liikuntokykyäkin, vaikkei vielä kyennyt puhumaan. Eräänä päivänä hän jaksoi liikuttaa oikeaa kättään. Hän ojensi sen kamarineidolleen, joka oli silloin hoitamassa häntä, ja näyttäen hyvin rauhattomalta pyysi viittaamalla lyijykynää ja paperia. Tyttö toikin ne heti luullen emäntänsä tahtovan kirjoittaa testamenttinsa, ja kun rouva Dombey ei ollut kotona, odotti kamarineito tulosta juhlallisin tuntein.
Töherrettyään ja raaputeltuaan kauan vaivaloisesti ja kirjoitettuaan vääriäkin kirjaimia, jotka näyttivät putoilevan lyijykynästä omin päin, vanha rouva sai toimeen seuraavan lauseen:
»Ruusunpunaiset verhot.»
Kun kamarineito jäykistyi eikä syyttä, paransi Kleopatra käsikirjoitustaan lisäämällä siihen pari sanaa, jolloin se kuului:
»Ruusunpunaiset verhot tohtoreita varten.»
Nyt kamarineito aavisti hänen haluavan sellaisia verhoja, jotta lääketieteellisen tiedekunnan jäsenet näkisivät hänen ihonvärinsä paremmassa valaistuksessa. Ja koska ne talon asukkaat, jotka tunsivat hänet parhaiten, eivät ollenkaan epäilleet tämän käsityksen oikeutta, kuten potilas muuten pian itsekin kykeni vahvistamaan, lisättiin hänen vuoteeseensa ruusunväriset verhot. Siitä hetkestä alkaen parani hänen terveydentilansa nopeasti. Pian hän kykeni istumaan irtokutreineen ja pitsireunaisine myssyineen yönutussaan ja jaksoi sivellä vähän keinotekoista punaa kuopille painuneisiin poskiinsa.