»Entä hieno herra Dombey sitten? Tiedätkö olevasi naimisissa hänen kanssaan ja tiedätkö, että sinulla on huoleton elatus, asema ja vaunut ja vaikka mitä?»
»Kyllä, äiti, sen tiedän hyvinkin.»
»Niinkuin sinulla olisi ollut sen hyvän sielun — mikä hänen nimensä nyt olikaan? — Grangerin luona, jollei hän olisi kuollut. Ja ketä sinun on kiitettävä kaikesta tästä, Edith?»
»Sinua, äiti, sinua.»
»Kierrä siis kätesi kaulaani ja suutele minua ja osoita minulle, Edith, ettet tiedä koskaan olleen parempaa äitiä kuin minä olen ollut sinulle. Äläkä anna minun muuttua täydelliseksi linnunpelättimeksi senvuoksi, että kulutan ja kiusaan itseäni kiittämättömyytesi tähden, sillä muuten ei ainoakaan ihminen tunne minua, kun jälleen antaudun seuraelämään, ei edes vastenmielinen elukka, majuri.»
Mutta toisinaan, kun Edith painautui lähemmäksi häntä ja kumartaen kaunista päätänsä painoi kylmän poskensa hänen poskeaan vasten, vetäytyi äiti taaksepäin kuin peläten tytärtään ja alkoi vavista ja huutaa itkien, että hän oli menettämäisillään järkensä. Ja toisinaan hän pyysi nöyrästi tytärtään istuutumaan vuoteen viereiselle tuolille ja katseli synkän miettivää ilmettä sennäköisenä, etteivät ruusunpunaiset verhotkaan voineet hälventää hänen kasvojensa kurjuutta.
Aikaa myöten kävivät ruusunpunaiset verhot punaisemmiksi Kleopatran toipuessa ruumiillisesti, hänen pukunsa muuttuessa entistäkin nuorekkaammaksi sairauden hävityksiä peittääkseen. Se löi leimansa myöskin hänen ihomaaliinsa, hampaisiinsa, tekotukkaansa, jalokiviinsä, lyhyihin hihoihinsa ja yleensä kaikkeen kuvastimen edessä sortuneen nuken asuun. Nekin punastuivat silloin tällöin hänen puheensa epäselvyyttä, jota hän koetti peittää lapsellisella tirskunnalla, ja hänen usein pettävää muistiaan, joka pysymättä säännöllisissä rajoissa oikullisesti poikkesi milloin minnekin, kuin pilkatakseen hänen omaa merkillistä olemustaan.
Mutta ne eivät koskaan punastuneet senvuoksi, että hän oli muuttunut tytärtään kohtaan ajatuksissa tai sanoissa. Ja vaikka tytär usein joutui niiden vaikutuspiiriin, eivät ne koskaan punastuneet hänen lempeytensä vuoksi, jota hymy kirkasti tai rakkauden loiste pehmensi ylpeässä kauneudessa.
KAHDEKSASNELJÄTTÄ LUKU
Neiti Tox uudistaa vanhan tuttavuuden