»Oi, hän menestyy mainiosti!» vastasi Polly.
»Hänhän ei ole käynyt ollenkaan salaperäiseksi — vai mitä, Polly?» kysyi Toodle.
»Ei», vastasi rouva Toodle päättävästi.
»Minusta on hauskaa, että hän ei ole käynyt salaperäiseksi, Polly», huomautti Toodle hitaalla ja tasaisella tavallaan, pistellen kääntöveitsellä voileivän palasia suuhunsa, »sillä se ei näytä hyvältä, vai mitä sinä arvelet, Polly?»
»Ei tietenkään, ukkoseni. Kuinka voit sitä kysyä?»
»Nähkääs, pojat ja tytöt», virkkoi Toodle katsellen ympärillään olevia perheensä jäseniä, »mihin te pyrkinettekään rehellisesti, on mielipiteeni se, ettette voi sitä hyvin tehdä muutoin kuin olemalla avomielisiä. Jos joudutte tunneliin tai holviin, niin älkää harrastako mitään salapeliä. Pitäkää höyrypillit hyvässä kunnossa, jotta tiedetään, missä olette.»
Toodlen nouseva polvi päästi kuuluville kimeän mutinan, joka ilmaisi heidän päätöksensä käyttää hyväkseen isän antamaa neuvoa.
»Mutta mikä saa sinut noin puhumaan Robista, isä?» kysyi hänen vaimonsa huolestuneena.
»Polly, eukkoseni», vastasi Toodle, »enpä tosiaankaan luule sanoneeni sitä erikoisesti Robista. Minä vain aloitin matkan Robista, sitten saavuin tienristeykseen ja otin sieltä mukaani, mitä löysin, ja niin liittyy häneen kokonainen vaunujono ajatuksia, ennenkuin tiedän, missä olen tai mistä ne tulevat. Millainen ratojen risteys ihmisen ajatukset ovatkaan!»
Tämän syvän mietelmän hän huuhtoi alas isolla kipolla teetä ja tiivisti sitä vielä monilla voileivillä. Samalla hän antoi pikku tyttärilleen määräyksen pitää valmiina kuumaa vettä kannussa, koska hänellä oli tavaton jano, niin että hän tarvitsisi »määrättömän joukon kipollisia», ennenkuin jano lakkaisi.