»Niin, neiti», lisäsi Toodle, »tämä on se lyhytsäärinen — ja ne sääret olivatkin», virkkoi Toodle äänessään runollinen vivahdus, »harvinaisen lyhyet nahkahousuihin — ja hänestä tahtoi herra Dombey tehdä hiojan».
Muistaessaan tämän asian neiti Tox tunsi syvää liikutusta. Heti alkoi Rob herättää hänen erikoista harrastustaan. Hän kätteli poikaa ystävällisesti ja onnitteli äitiä esikoisen avomielisten vilpittömien kasvojen vuoksi. Kuullessaan nämä sanat Rob koetti ilmeillään vahvistaa ylistystä, mutta tuskin se ilme kuitenkaan oli oikea.
»Ja kuulkaapa nyt, rouva Richards», jatkoi neiti Tox, »ja tekin, herra Toodle, nyt kerron teille avoimesti ja rehellisesti, miksi olen tullut tänne. Ehkä olette huomannut, rouva Richards — ja mahdollisesti tekin, hyvä herra, — että minä ja eräät ystäväni olemme vähän vieraantuneet toisistamme ja etten enää seurustele siinä kodissa, jossa minulla ennen oli tapana oleskella niin paljon.»
Polly, joka naisen vaistolla heti käsitti tämän, ilmaisi sen pikaisella katseella. Toodle, jolla ei ollut kaukaisintakaan aavistusta, mistä neiti Tox puhui, ilmaisi sen tuijottamalla häneen silmät selällään.
»Tietenkään ei ole tarpeellista lähemmin selittää, kuinka meidän väliemme pieni kylmeneminen on alkanut — sehän ei vaikuta asiaan mitään», sanoi neiti Tox. »Riittää, kun sanon tuntevani mahdollisimman suurta kunnioitusta ja harrastusta herra Dombeyta kohtaan» — neiti Toxin ääni värisi — »ja myös kaikkea kohtaan, mikä on yhteydessä hänen kanssaan».
Toodle, jolle asia nyt alkoi selvitä, pudisti päätänsä ja sanoi kuulleensa väitettävän ja myös omasta puolestaan olevansa samaa mieltä, että herra Dombey oli hankala ihminen.
»Älkäähän sanoko niin, herra Toodle», vastasi neiti Tox. »Minun täytyy oikein hartaasti pyytää, hyvä herra, ettette puhuisi niin nyt tai vastakaan. Sellaiset huomautukset vaikuttavat minuun ehdottoman kiusallisesti, ja olen varma siitä, etteivät ne voi tuottaa pysyvää tyydytystä herrasmiehelle, jolla on sellainen mielenlaatu kuin tiedän teillä varmasti olevan.»
Toodle, joka ei ollut epäillyt silmänräpäystäkään, että hänen huomautuksensa voitaisiin ottaa vastaan muutoin kuin hyväksyvästi, ällistyi aika lailla.
»Nyt selitän, mitä haluan, rouva Richards», aloitti neiti Tox uudelleen, »ja tässä asiassa käännyn teidänkin puoleenne, hyvä herra. Jokainen teidän korviinne tullut tieto sen perheen toimista, menestymisestä ja terveydestä on minulle aina kovin mieluinen. Minulle tuottaa suurta iloa puhella rouva Richardsin kanssa siitä perheestä ja entisistä ajoista. Ja koska rouva Richardsilla ja minulla ei ole ollut pienintäkään kiistaa (vaikka nyt soisin, että olisimme olleet lähemminkin tutut, mistä minun ei kuitenkaan ole syytettävä ketään muuta kuin itseäni), toivon, ettei teillä ole mitään sitä vastaan, että olemme nyt oikein hyvät ystävät ja että te sallitte minun käydä täällä usein, milloin haluan, pitämättä minua outona. Toivonpa tosiaankin, rouva Richards», jatkoi neiti Tox vakavasti, »että käsitätte tämän niinkuin tarkoitan, sillä tehän olette aina ollut niin hyväntahtoinen».
Polly oli mielissään ja ilmaisikin sen. Toodle ei ollut itsestään selvillä, oliko hän mielissään, ja pysyi senvuoksi järkkymättömän rauhallisena.