»Kyllä, hyvä neiti», vastasi Rob, »minä säästän joka rovon ja sitten vien pankkiin».
»Kerrassaan kiitettävää», virkkoi neiti Tox. »Sitäpä on hauska kuulla.
Olkaa hyvä ja lisätkää tämä puoli kruunua entisiin.»
»Kiitoksia, hyvä neiti», vastasi Rob, »mutta en tosiaankaan kehtaisi riistää teiltä».
»Minua miellyttää itsenäinen luonteenne», sanoi neiti Tox, »mutta uskokaa minua, se ei ole riistämistä. Minä loukkaannun, jollette ota sitä merkiksi suopeudestani. Hyvää yötä, Robin.»
»Hyvää yötä, neiti», sanoi Rob, »ja kiitoksia!»
Sitten poika juoksi nauraa hihittäen vaihtamaan rahaa ja ostamaan katukaupustelijalta piirakoita. Mutta hiojain koulussa ei ollutkaan opetettu kunniallisuutta. Siellä oli päinvastoin vallalla sellainen järjestelmä, joka erikoisesti sopi kehittämään ulkokultaisuutta, jopa siinä määrin, että monet entisten hiojain ystävät ja isännät väittivät, että jos tuo oli ainoa tapa kasvattaa kansaa, olisi parempi, ettei sitä ollenkaan kasvatettaisi. Muutamat järkevämmät sanoivat, että pitäisi huolehtia paremmasta kasvatuksesta. Mutta hiojain yhdistyksen johtavat henkilöt olivat aina valmiit mainitsemaan muutamia poikia, joista oli tullut kunnon miehiä järjestelmästä huolimatta, ja silloin he pontevasti väittivät, että heistä oli tullut kunnon miehiä vain järjestelmän vuoksi. Se tukki moittijain suun ja vahvisti uudelleen ammattikunnan maineen.
YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU
Kapteeni Cuttlen uusia seikkailuja
Varmoin askelin oli aika kiiruhtanut eteenpäin, niin että se vuosi, jonka kuluttua Solomon Gillsin määräyksen mukaan sinetöity mytty ja sitä seuraava kirje saataisiin avata, jo läheni loppuaan, ja kapteeni Cuttle alkoi eräänä iltana sitä tarkastella tuntien salaperäistä levottomuutta.
Suuressa rehellisyydessään kapteeni olisi yhtä hyvin voinut ajatella oman itsensä avaamista ja sisustensa tutkimista kuin hänen mieleensä olisi juolahtanut avata myttyä tuntiakaan ennen määräajan loppumista. Hän otti sen vain esille ensimmäistä iltapiippuaan poltellessaan, pani sen pöydälle ja tuijotti siihen savun läpi hiljaisen vakavana, kääntämättä siitä katsettaan pariin kolmeen tuntiin. Toisinaan, kun hän oli sitä katsellut hyvin kauan, hän työnsi tuolinsa vähitellen yhä edemmäs kuin päästäkseen taikapiirin ulkopuolelle, mutta jos se oli hänen tarkoituksensa, ei hän siinä onnistunut, sillä vaikka hän oli sillä lailla siirtynyt huoneen seinään asti, veti mytty hänen katseensa yhä puoleensa. Tai jos hänen silmänsä harhailivat miettiväisinä kattoon tai tuleen, seurasi sen kuva heti ja asettui hyvin silmäänpistävänä hiilien joukkoon tai näkyvälle paikalle valkaistuun kattoon.