"Tietysti", vastasi rouva Craggs, soittaen oikein yhteen kellojansa. "Mahdoton onkin sinun käsittää sitä, sillä jos sen käsittää voisit, niin et olisi tuollaisen konttoorin kanssa yhtäläinen."
"Mitä tämän iltaiseen poissaolooni kuuluu, rakkaani", sanoi herra Snitchey, tarjoten vaimolleen käsivartensa, "niin vahinko siitä oli minun eikä kenenkään muun; vaan niinkuin herra Craggs tietää…"
Hän ei ennättänyt sanoa kaikkea, mitä aikoi, sillä rouva Snitchey keskeytti hänen puheensa siten, että vei hänet syrjään ja pyysi häntä katsomaan "tuota miestä", vaimonsa mieliksi katsomaan häntä.
"Ketä miestä, enkelini?" kysyi herra Snitchey.
"Häntä, jonka olet valinnut uskotuksesi; sillä tiedäthän hyvin, etten minä ensinkään ansaitse luottamustasi, herra Snitchey."
"Sinäkö et ansaitsisi, enkelini", virkkoi Snitchey.
"En minä ansaitse, en minä ole niin onnellinen", sanoi rouva Snitchey, ylpeästi nauraen. "Minä tunnen asentoni. Mutta katso valittuasi, herra Snitchey, kaikkeasi kaikessa, salaisuuksiesi tietäjää, miestä, johon luotat ja joka, sanalla sanoen, on toinen itsesi."
Herra Snitchey käänsi silmänsä vaimonsa osottamaan suuntaan ja teki sen, niinkuin tavallisesti "itsensä sekä Craggsin puolesta".
"Jos tänä iltana voit katsoa sen miehen silmiin", jatkoi rouva Snitchey, "tuntematta itseäsi peijatuksi ja kavalletuksi, hänen juoniensa uhriksi ja hänen tahtonsa leikkikaluksi, joksi käsittämätön lumousvoima on sinut tehnyt, vaikkei sitä voimaa voi kukaan ihminen selittää eikä sen suhteen mitkään minun varoitukseni ole kuin turhat ja mitättömät, niin en virka mitään enempätä, vaan surkuttelen ainoastaan sinua!"
Samalla kertaa antoi rouva Craggs miehellensä salamielisiä viittauksia aivan vastakkaiseen suuntaan.