Ja hän se olikin sekä hänen jalassansa nuo kengät. Hän oli sangen kukoistavan ja hyvinvoivan näköinen, kasvot yhtä kiiltävät ja pyöreät kuin ennenkin, mutta kyynärpäät ihan eheinä ja melkein tuntumattomina, sillä Clemency oli parantuneissa oloissa lihonut.
"Kauanhan viivyitkin!" sanoi herra Britain.
"Näethän, kuinka paljo minulla oli toimittamista!" vastasi Clemency, katsoen, tulivatko kaikki paketit ja korit eheinä kotiin. "Kahdeksan, yhdeksän, kymmenen… missäs yhdestoista on… Ai, kori olikin yhdestoista!… Kaikki on oikein! Riisu nyt Harry hevonen pois valjaista, ja jos se taas alkaa köhiä, niin pane sille eteen lämmintä silppua yöksi. Kahdeksan, yhdeksän, kymmenen… kah, missäs yhdestoista on? Ai, oikeinhan ne olivat kaikki, vaikk'en taas muistanut! Miten lapset voivat?"
"Hyvin kaikki!" vastasi Britain.
"Jumala siunatkoon heidän pieniä kauniita kasvojansa!" sanoi rouva Britain, ottaen hatun pois isosta päästänsä (sillä hän ja hänen miehensä kuuluivat nyt vallassäätyläisten lukuun) ja silittäen kämmenillään hiuksiansa. "Kas niin; nyt suuta ukkoseni!"
Herra Britain täytti heti hänen halauksensa.
"Kaikki on nyt luullakseni oikein toimitettu", sanoi rouva Britain, pistäen kätensä taskuun ja vetäen sieltä ulos kokonaisen pakan pieniä kirjoja ja rypistyneitä papereita. "Velkakirjat hyvällä kannalla… nauriit myöty… juomatehtaan lasku tarkastettu ja maksettu… tupakkapiippuja tilattu… seitsemäntoista puntaa neljä shillingiä pantu pankkiin… tohtori Heathfieldille pienen Clemin lääkäröimisestä, voitko arvata kuinka paljon?… Tohtori Heathfield ei ottanut mitään."
"Sen arvasin jo edeltäkäsin", vastasi Britain.
"Tulkoonpa sinulle perhettä kuinka paljo hyvänsä, sanoi hän, niin hänen palkaksensa ei sinun tarvitse puolta penniä maksaa. Ei koskaan, vaikka saisit kaksikymmentä."
Herra Britain tuli totisen näköiseksi ja katsoi tiukasti seinään.