Mutta Marion; oliko hän Marionin unhottanut?
"Vaikka tämä aika siitä lähtein on kyllä joutuin kiiruhtanut", sanoi hän (he puhuivat juuri siitä yöstä, jolloin hän palasi ulkomaalta), "tuntuu se meistä kuitenkin sangen pitkältä. Me emme laske sitä vuosien, vaan sisällisten muutostemme ja tapaustemme jälkeen."
"Ja kuitenkin on meillä vuosia laskettavana siitä pitäen, jolloin Marion oli meidän tykönämme", vastasi Grace. "Kuusi kertaa, tämä kerta on kuudes, olemme Marionin syntymäpäivänä istuneet tässä ja puhuneet keskenämme hänen onnellisesta palauksestansa, jota niin hartaasti olemme ikävöineet ja toivoneet, vaan joka on jäänyt niin pitkän päälle. Ah, milloinhan se tapahtuu! Milloinhan se tapahtuu!"
Hänen miehensä silmäili häntä tarkkaavaisesti, sillä hänen silmiinsä tulivat kyyneleet; ja kohentuen likemmäksi häntä virkkoi:
"Mutta sanoikinhan Marion sinulle, rakkaani, siinä jäähyväiskirjeessään, jonka jätti pöydällesi, ja jota usein aina luet, että vuosia on kuluva, ennenkuin hän takaisin palajaa. Eikö sanonut niin?"
Grace otti kirjeen poveltansa, suuteli sitä ja vastasi: "Sanoi!"
"Että hän tänä väliaikana, olkoonpa se kuinka onnellinen hyvänsä, kuitenkin aina odottaa sitä aikaa, jolloin kohtaatte jälleen toisenne ja silloin ilmoittaa sinulle kaikki; ja että hän pyytää sinua toivossa ja luottamuksessa tekemään samoin. Eikö siinä kirjeessä ollut niin, rakkaani?"
"Niinhän siinä oli", vastasi Grace.
"Ja sitä on hän sanonut kaikissa muissakin kirjeissänsä, jotka sittemmin on sinulle kirjoittanut."
"Paitsi viimeisessä, jonka sain muutama kuukausi takaperin, ja jossa hän puhui sinusta, sanoen sinun tietävän jotain, jonka minä saisin tietää tänä iltana."