Hän katsoi aurinkoon päin, joka alkoi mennä maillensa, ja sanoi, että se oli määrätty tapahtumaan auringon laskun aikaan.
"Alfred", jatkoi Grace, pannen vakaisesti kätensä hänen olkapäälleen. "Tässä kirjeessä… tässä vanhassa kirjeessä, jota olet nähnyt minun usein lukevan, on sellaista, jota en koskaan ole sinulle ilmoittanut. Mutta nyt tänä iltana, kun aurinko kohta laskee, ja meidän elämämme lupaa tulla yhtä tyveneksi ja rauhalliseksi, kuin tämä katoava päivä, en voi pitempään salata sitä sinulta."
"Mitä on se sitten, armaani?"
"Lähteissänsä kotoa kirjoitti Marion minulle tähän, että sinä uskoit hänet minun hoitooni ja suojelukseeni, vaan että hän nyt jättää siihen sinut itsesi. Hän rukoili ja pyysi minua sen rakkauden kautta, joka minussa on häneen ja joka minussa on sinuun, ett'en hyljäisi sinun rakkauttasi, jonka esineeksi sinä hänen luullaksensa (ja hän sanoi olevansa siitä varmakin) tulisit ottamaan minut, niin pian kuin hänen tähtensä haavoittunut sydämmesi paranisi, vaan että päinvastoin mielistyisin siihen ja osottaisin sinulle samallaista rakkautta takaisin."
"Ja tekisit minut jälleen reippaaksi onnelliseksi mieheksi; eikö sanonut myöskin niin?"
"Hänen tarkoituksenansa oli tehdä minut onnelliseksi ja kunnioitetuksi sinun rakkaudessasi!" vastasi Grace, suljettuna miehensä syliin.
"Kuule nyt, armaani", sanoi Alfred. "Ei; ole vaan paikallasi!…" (ja hän painoi vaimonsa päätä rintaansa vasten). "Tiedän kyllä, minkätähden et ole ilmoittanut minulle sitä osaa kirjeestäsi, ennenkuin nyt. Tiedän, minkätähden ei mitään sellaista ole tullut julki sanoissasi eikä silmäyksissäsi koko aikana. Tiedän, minkätähden minun oli vaikea saada Gracea vaimokseni, vaikka hän oli minulle niin uskollinen ystävä. Ja sen tietäessäni tiedän myöskin, kuinka sanomattoman suuressa arvossa pidän hänet, joka juuri on sylissäni, ja kuinka suuresti minun tulee kiittää Jumalata siitä aarteesta, jonka on minulle antanut."
Grace itki, vaan ei surusta, ja Alfred painoi häntä sydäntänsä vasten. Hetkisen kuluttua loi hän silmänsä lapseen, joka istui heidän jalkainsa vieressä ja leikitteli korin kanssa, joka oli täynnä kukkia. Sitten huomautti hän Gracelle, kuinka aurinko oli ruskeankeltainen ja ikäänkuin kullattu.
"Alfred!" sanoi Grace, nostaen yht'äkkiä päätänsä.
"Aurinko tekee juuri laskuansa; ethän liene unhottanut sitä, joka minun piti saada tietää ennen sen laskemista."