"Suokaa anteeksi, tohtori", sanoi herra Snitchey, katsoen sisälle puutarhaan, "saanko tulla sinne?"
Odottamatta vastausta kysymykseensä astui hän suoraan Marionin luokse ja sangen mielissään suuteli tämän kättä.
"Jos herra Craggs olisi vielä elossa, hyvä neiti Marion", sanoi herra Snitchey, "niin varmaan tämä tapaus häntä suuresti huvittaisi. Se osoittaisi hänelle, näettekös herra Alfred, ett'ei elämä ylimalkaan olekaan niin helppoa, ettei se sietäisi kaikkea helpotusta, mitä sille voimme antaa. Mutta herra Craggs oli mies, joka kärsi vastaväitteitä… Hänen mielensä oli aina avoin toisen vakuutuksille. Jospa se vieläkin olisi avoin vakuutuksille, niin minä — mutta ah! tämä on heikkoutta… Rouva Snitchey, enkelini", (hänen näin sanottuansa tirkisti rouvasnainen oven takaa) "nyt olet vanhojen ystävien seurassa."
Toivotettuaan näille onnea, vei rouva Snitchey miehensä syrjään.
"Mutta nyt hiukan, herra Snitchey", sanoi hän. "Minussa ei ole se luontaista, että tahtoisin pöyhötellä kuolleiden tomua —"
"Ei suinkaan, enkelini", vastasi hänen miehensä,
"Ja herra Craggs on…"
"Niin enkelini, hän on kuollut", sanoi Snitchey.
"Mutta tahdon kuitenkin kysyä sinulta", jatkoi hänen vaimonsa, "muistatko vielä sitä tanssi-iltaa? Minä ainoastaan kysyn: Jos muistat; jos muistisi ei ole kokonaan kadonnut, etkä enää tahdo pysyä entisessä sokeudessasi, niin pyydän sinua yhdistämään tämän tilaisuuden sen illan kanssa ja miettimään, kuinka silloin pyysin ja rukoilin sinua polvillani…"
"Polvillasiko, enkelini?" keskeytti herra Snitchey.