Hän oli hyvin sievä, tämä nuori vaimo, tavattoman sievä. Kuoppaiset, hämmästyneiltä näyttävät, oivalliset kasvot; kypsynyt, pikkuinen suu, joka näytti olevan luotu suudeltavaksi — niinkuin se epäilemättä olikin; kaikenlaisia hyviä, pieniä pilkkuja leuan ympärillä, joka suli toiseen leukaan, kun hän nauroi; ja mitä kirkkain silmäpari, minkä ikinä olette nähneet kenenkään pikkuisen olennon päässä. Niin, hän oli, niinkuin olisitte sanoneet, suututtava, te ymmärrätte; mutta lepyttävä myöskin. Voi, täydellisesti lepyttävä.
"Hän on naurettava äijä parka", arveli Scrooge'n sisarenpoika, "se on asian laita; eikä niin miellyttävä, kuin hän ehkä voisi olla. Kuitenkin tuottavat hänen vikansa oman rangaistuksensa eikä minulla ole mitään sanomista häntä vastaan."
"Hän on varmaan hyvin rikas, Fred", lausui nuori vaimo. "Kumminkin sinä aina sanot niin minulle."
"Vähät siitä, armaani!" sanoi Scrooge'n sisarenpoika. "Hänen varansa eivät ole miksikään hyödyksi hänelle. Hän ei tee mitään hyvää niillä. Hän ei laita niillä omaa oloansa mukavaksi. Hänellä ei ole sitä ilahuttavaa ajatusta — hah, hah, hah! — että hän kerran auttaa meitä niillä."
"Minä en siedä häntä", väitti vaimo. Vaimon sisaret ja kaikki muut naiset lausuivat samaa ajatusta.
"Mutta minä siedän!" vastasi Scrooge'n sisarenpoika. "Minun tulee häntä sääli; minä en voisi olla vihainen hänelle, vaikka koettaisinkin, Kenelle on haittaa hänen eljistänsä? Aina vaan hänelle itselle. Se pälkähtää hänen päähänsä, ettei hän kärsi meitä, eikä hän tahdo tulla syömään päivällistä meidän kanssamme. Mikä seuraus on? Hän ei menetä paljon yhden päivällisen kantta."
"Luullakseni hän menettää sangen hyvät päivälliset", keskeytti nuori vaimo. Kaikki muut sanoivat samaa, ja täytyy myöntää, että he olivat kelvolliset tuomarit, koska olivat juuri päättäneet ateriansa ja, desertti pöydällä, istuivat lampun valossa valkean ympärillä.
"Hyvä! minä kuulen sitä ilolla", lausui Scrooge'n sisarenpoika, "sillä minä en paljon luota näihin nuoriin emännöitsiöihin. Mitä sinä, Topper, sanot?"
Topper oli ilmeisesti iskenyt silmänsä yhteen nuoren vaimon sisareen, sillä hän vastasi, että vanha poika oli kunnoton hylkiö, jonka ei ollut mikään oikeus lausua ajatustansa tämmöisessä asiassa. Josta nuoren vaimon sisar — se tukeva pitsikauluksella eikä se, jolla oli ruusuja rinnassa — punehtui.
"Jatka, Fred", sanoi nuori vaimo, taputtaen käsiänsä. "Hän ei koskaan päätä, mitä hän alkaa sanoa! Hän on niin lystillinen mies!"