"Mikä se on?" kysyi Fred.
"Se on enosi Scro-o-o-o-oge!"
Niinkuin se todella olikin. Ihmetteleminen oli aivan yleinen, vaikka joku väitti, että, kun kysyttiin: "onko se karhu?" olisi pitänyt vastata: "on"; koska kieltävä vastaus oli kylläinen johdattamaan heidän ajatuksiansa Mr. Scrooge'sta, jos nimittäin niillä oli koskaan ollut mikään taipumus käydä sitä tietä.
"Hän on tosiaan tuottanut meille paljon iloa", arveli Fred, "ja me olisimme kiittämättömät, jollemme joisi hänen muistiksensa. Tässä on lasi kuumennettua viiniä heti käsillä; ja minä sanon: 'eläköön eno Scrooge!'"
"Hyvä! Eläköön eno Scrooge!" huusivat kaikki.
"Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta vanhalle miehelle, mimmoinen hyvänsä hän lienee!" lausui Scrooge'n sisarenpoika. "Hän ei tahtonut vastaan-ottaa tätä tervehdystä minulta, mutta saakoon hän sen kuitenkin. Eläköön eno Scrooge!"
Eno Scrooge oli huomaamatta tullut niin iloiseksi ja keveäsydämiseksi, että hän olisi vastaukseksi esitellyt maljan tälle seuralle, joka ei tietänyt hänen läsnäolostaan mitään, ja kiittänyt sitä kuulumattomalla puheella, jos henki olisi sallinut hänelle aikaa. Mutta koko näkymö katosi samalla, kuin hänen sisarenpoikansa lausui viimeisen sanansa; ja hän ja henki olivat taas matkoillansa.
Paljon he näkivät, ja kauas he menivät, ja monessa kodissa he kävivät, mutta aina onnellisella seurauksella. Henki seisoi sairasvuoteitten vieressä, ja sairaat olivat iloiset; vierailla mailla, ja matkamiehet olivat likellä kotoansa; ahdistettujen luona, ja he olivat kärsivälliset suuremmassa toivossaan; köyhyyden luona, ja se oli rikas. Vaivais-, sairas- ja vankihuoneisin, jokaiseen kurjuuden turvapaikkaan, jossa turhamielinen, lyhytvaltainen ihminen ei ollut kiinnittänyt ovea ja sulkenut ulos henkeä, jätti hän siunauksensa ja opetti Scrooge'lle opetuksensa.
Se oli pitkä yö, jos se oli ainoastaan yksi yö; mutta sitä Scrooge epäili, koska joulunpyhät kaikki näyttivät sulauneen siihen ajanjaksoon, jonka he viettivät yhdessä. Se oli myöskin kummallista, että, samalla kuin Scrooge pysyi muuttumatonna ulkomuodoltaan, henki ilmeisesti kävi vanhemmaksi. Scrooge oli havainnut tämän muutoksen, mutta ei koskaan puhunut siitä, ennenkuin he lähtivät eräästä lasten loppiaiskemusta, jolloin, katsellen henkeä, kun he seisoivat molemmat jollakin aukealla paikalla, hän eroitti, että sen hiukset olivat harmaat.
"Onko henkien elämä niin lyhyt?" kysyi Scrooge.