Henki vieri pois samalla tapaa, kuin se oli tullutkin häntä kohden. Scrooge seurasi sitä vaatteitten varjossa, jotka, niinkuin hänestä tuntui, tukivat häntä ja kantoivat häntä eteenpäin.
He tuskin näyttivät astuvan sisään City'yn; sillä oli melkein niinkuin City olisi kasvanut ylös maasta ja ympäröinnyt heitä. Mutta siellä he olivat, jopa keskellä sitä; pörssissä kauppamiesten joukossa, jotka hyörivät edestakasin, kilistivät rahaa plakkareissansa, keskustelivat pienissä ryhmissä, katselivat kelloansa ja leikitsivät miettiväisesti isoilla kultaisilla sineteillänsä ja niin poispäin, niinkuin Scrooge usein oli nähnyt heidän tekevän.
Henki seisahtui vähäisen kauppamies-parven viereen. Havaiten, että käsi osoitti heitä, astui Scrooge likemmäksi, heidän puhettansa kuunnellakseen.
"Ei", arveli iso, lihava mies, jolla oli tavattoman suuri leuka, "minä en tiedä siitä paljon mitään. Minä tiedän vaan, että hän on kuollut."
"Milloin hän kuoli?" kysyi toinen.
"Viime yönä, luullakseni."
"No, mikä häntä vaivasi?" kysyi kolmas, ottaen aika hyppysellisen nuuskaa kookkaasta rasiasta. "Minä luulin, ettei hän koskaan kuolisi."
"Jumala tiesi", sanoi ensimäinen haukotellen.
"Mitä hän on rahojensa tehnyt?" kysyi puna-naamainen gentlemani, jonka nenän-nipusta riippui liika-kasvi, häälyen niinkuin kalkkunakukon helttalehdet.
"Sitä minä en ole kuullut", lausui isoleuka mies, haukotellen taas. "Ehkä jättänyt ne ammattikunnallensa. Minulle hän ei ole jättänyt niitä. Muuta minä en tiedä."