"Ei vielä, Monseigneur."
YHDEKSÄS LUKU.
Gorgonin pää.
Herra markiisin linna oli jykevä rakennus, sen edustalla oli suuri kivitetty piha ja kaksi kivistä porraskäytävää, jotka päättyivät pääoven luona. Kaikki oli kiveä, raskaita kiviaitoja ja kiviuurnoja, kivikukkia, kivisiä ihmis- ja leijonakasvoja löytyi kaikkialla, kuin olisi Gorgoni tarkastanut linnaa, kun se kaksisataa vuotta takaperin valmistui.
Herra Markiisi astui vaunuistaan ja nousi ylös kaikuvia portaita tulisoihdun valaisemana, joka haihduttaen pimeyden, sai pöllön äänekkäästi kapinoimaan suuren tallirakennuksen katolla puitten keskessä. Muuten oli kaikki niin hiljaista, että tulisoihtu, jota kannettiin portaita ylös, ynnä toinen soihtu suurella ovella, paloivat kuin olisivat olleet sisällä vierashuoneissa eikä ulkona yöilmassa. Paitsi pöllön ääntä ei kuulunut muuta kuin veden lorinaa kivisessä vesialtaassa, sillä tämä oli niitä pimeitä öitä, jolloin yö pidättää henkäystään tuntikausia ja sitten kohottaa pitkän, syvän huokauksen ja vaikenee taas.
Suuri ovi paukahti kiinni hänen jälkeensä, ja herra markiisi meni etehisen poikki, joka oli julman näköinen vanhoine metsäkarjupeitsineen, miekkoineen ja metsästysveitsineen, ja karkeine ratsuruoskineen ja -raippoineen, joidenka painoa moni talonpoika matkallaan hyväntekijä Kuoleman luo oli isännän vihan alaisena tuntenut.
Välttäen suurimpia huoneita, jotka olivat pimeät ja suljetut yötä varten, nousi herra markiisi, soihdunkantajan kulkiessa edellä, ylös portaita eräälle ovelle käytävässä. Tämä avautui ja johti hänen yksityiseen asuntoonsa, joka sisälsi kolme huonetta, makuuhuoneen ja kaksi muuta suojaa. Ne olivat korkeat, kaarevat huoneet, laattiat kylmät, ilman mattoja, takassa suuret raudat joilla puut paloivat talvisaikana, ja ne olivat sisustetut kaikella ylellisyydellä joka oli omiaan markiisille, ylellisenä aikana, ylellisessä maassa. Kuosia joka oli vallalla viimeistä edellisen Ludvigin aikana, Ludvigin, sitä polvea, jonka ei koskaan tullut sammua — Ludvig neljännentoista aikana — oli noudatettu kalliissa kalustuksessa, mutta moni esine, joka kuvasi vanhempia lehtiä Ranskan historiassa, antoi sille tarpeellista vaihtelua.
Kolmannessa huoneessa oli illallispöytä katettu kahdelle hengelle, se oli pyöreä huone ja sijaitsi yhdessä linnan neljästä, suiposta tornista. Pieni, korkea huone, jossa ikkuna oli selkoselällään, säleuutimet suljetut, joten pimeä yö näkyi vain kapeina, mustina, vaakasuorina viivoina, vaihdellen leveämpien harmaitten viivojen kanssa.
"Sanoithan, ettei veljenpoikani ole tullut", sanoi markiisi.
"Ei, hän ei ole tullut, häntä odotettiin tulevaksi yhdessä
Monseigneurin kanssa."