"Voi hyvin", sanoi tohtori kun hän äkkiä keskeytti puheensa, "ja teidän tulonne ilahuttaa meitä kaikkia. Hän on mennyt ulos talouspuuhilleen mutta tulee pian kotia."
"Tohtori Manette, tiesin ettei hän ole kotona. Tahdoin tavata teitä hänen poissaollessaan, minulla on teille jotain puhumista."
Seurasi äänettömyys.
"Vai niin", sanoi tohtori silminnähtävästi jäykistyen. "Ottakaa itsellenne tuoli ja puhukaa."
Hän totteli tuoliin nähden, mutta puhuminen ei tahtonut sujua.
"Tohtori Manette", alotti hän viimein, "olen puolitoista vuotta saanut niin tuttavallisesti seurustella täällä kodissanne, että toivon, että asia johonka aion kosketella ei —"
Hän keskeytyi siitä, että tohtori ojensi kätensä häntä hillitäkseen.
Vähän ajan kuluttua veti hän sen takasin ja sanoi:
"Koskeeko asia Lucyä?"
"Koskee."
"Minulla on aina vaikea puhua hänestä, mutta hyvin vaikea on kuulla teidän hänestä puhuvan sellaisella äänellä, Charles Darnay."