Kummallista! mutta Saint-Antoinen kaunoaisti ei näkynyt lainkaan pitävän ruususta rouva Defargen päähineessä. Kaksi miestä oli tullut sisään yksitellen ja olivat tilaamaisillaan juotavaa, kun huomatessaan tämän uutuuden, epäröivät, olivat etsivinään jotain tuttavaa viinituvasta ja menivät matkoihinsa. Ja niistä, jotka olivat sisällä vieraan tullessa, ei ollut yhtäkään jäljellä. Kaikki olivat tipahtaneet pois. Urkkija oli pitänyt silmänsä auki vaan ei ollut huomannut mitään sovittua merkkiä. He olivat huvenneet nöyrästi, ilman tarkotusta ja sattumalta, eikä heidän katoamisensa voinut herättää epäluuloa.
"John", ajatteli rouva, lukien silmukoita kutoessaan, ja vierasta tähystellessään. "Jos olet täällä tarpeeksi kauvan, kudon vielä Barsadin ennenkuin menet."
"Teillä on mies, rouva?"
"On."
"Lapsia."
"Eikä."
"Kauppa näkyy käyvän huonosti."
"Kauppa käy perin huonosti, kansa on niin köyhää."
"Voi sitä onnetonta, viheliäistä kansaa! Ja mitenkä sorrettua se on — kuten sanotte."
"Kuten te sanotte", oikasi rouva, taitavasti kutoen hänen nimeensä lisäyksen, joka ei tietänyt hyvää.